Kuukausi muilla mailla

Maagisen ensimmäisen kuukauden rajapyykki on nyt ylitetty. Niin paljon on ehtinyt tapahtua, ja samalla tuntuu kuin olisi viikko sitten tullut. Joillain tasolla tämän kaiken yhteenvetämiseksi päätin koota listan arkisista, ihmeellisistä, oudoista ja muuten vain vastaan tulleista asioista.

Tänä aikana olen muun muassa

• tutustunut Pokémon-korttien ihmeelliseen maailmaan.
• astellut sateessa ja nauttinut 6-v:n kanssa olomuodosta, joka on muuta kuin sokeri tai tulipalo.
• todistanut jälkiruuan uskomattoman hiljentävää vaikutusta.
• juhlinut 3-v:n kanssa peukalon löytäessä omalle paikalleen hanskassa.
• lausunut lukemattomia talojen numeroita ääneen.
• seurannut kuinka takin renksu alkaa löytymään ja naulaan ripustaminen onnistua.
• kaasutellut kuplamobiililla ja saanut kyytiläiseltä asiantuntevaa ohjeistuista, kuinka sadesuojus todella kiinnitetään.
• kehittynyt omenankuorijana. Kumma juttu, miten toiselle kuoriessa viitseliäiyysaste tätä toimenpidettä kohtaan on korkeampi.
• liukunut ja liidellyt leikkipaikalla, piipahtanut puistossa sekä palloillut pelikentällä. Ja toistanut. 
• ihastellut lasten mielikuvitusta kerta toisensa jälkeen.
• tullut tutuksi täkäläisen läksymallin ja koulun korkeahkojen odotusten kanssa. Yllättävän paljon lukemista jo iässä, jossa Suomessa ei olla vielä koulussakaan.
• totutellut myöhäiseen illalliseen ja ehkä vähän myös ikävöinyt iltapalaa.
• välipalaillut paljon ja syönyt leipää sitäkin enemmän, vaikka hollantilaisessa mittakaavassa luultavasti naurettavan vähän.
• syönyt "sunnuntairuokia" arki-iltoina ja makaroonilaatikkoa sunnuntaina. Luksus on suhteellista.
• kotoisasti vetänyt lakanoita, vieraillut rautakaupassa ja kerran jopa saunonut kunnon saunassa.
• tutustunut uusiin ihmisiin ja vertaillut aupparikokemuksia. Ja ihan vaan jutellut äitien kanssa koulun pihalla.
• kuullut väläyksiä filippiiniläisestä arjesta.
• syönyt pastaa italialaisen kanssa saaden tietää miten sen olisi voinut valmistaa oikeammin ja paremmin.
• oppinut, että Etelä-Afrikassa on käytössä valtion vesi- ja sähkörajoitukset. Jokaisen pitäisi tavata ihmisiä niistä kaukaisista maista, joiden olemassaolo parhaassa tapaksessa saatetaan mainita koulussa.
• käynyt tahtojen taistoa tuulen kanssa. Se roskiksissa oleva sateenvarjojen määrä!
• kummastellut liikennevalojen logiikattomuutta.  
• laiskistunut julkisen liikenteen odottajana. Eihän pysäkille kannata lähteä katsomatta etukäteen saapuvien tilannetta, sillä saattaahan silloin joutua odottamaan koko sen kymmenen minuuttia.
• ihastellut tuntemattomien ihmisten tervehtimishymyjä.

Tästä se lähtee.

Mitä on rohkeus?

Maailma on helpommin saavutettavissa kuin koskaan. Tietoa on tarjolla paljon enemmän kuin on mahdollista sisäistää. Mahdollisuus ottaa selvää on tuotu kotisohvalle. Tehtäväksi jää enää tilaisuuteen tarttuminen. Miksi ympäröivä maailma on niin helppo jättää elämään omaa elämäänsä? Miksi tuttuihin ja turvallisiin ympyröihin on välillä liian helppo sulkeutua? Nämä ympyränsä löytäneet ovat onnellisessa asemassa, mutta niistä ulos uskaltautuvat voivat saavuttaa vielä paljon enemmän.

Lähtemällä olen ottanut jo ensimmäisen askeleen, mutta se ei yksin riitä. Teitä pitkin voi kulkea omiin kenkiinsä tuijottaen, maisemia ihastellen tai tähtiin tähyillen, mutta haastavinta ja antoisinta on kohtaaminen. Myönnän olleeni mukana pohtimassa, miten aupparit löysivät toisensa ennen Facebookia. Tunnen ylpeyttä saadessani mainita, että nyt olen ollut todistamassa tämän ihmeen tapahtumista.

Kohtaaminen tapahtuu kasvotusten. Ristiriitaista on se, että internetin kautta kontaktien löytäminen tuntuu luontevammalta kuin oikeassa elämässä keskustelun aloittaminen oikeasti lähellä olevien ihmisten kanssa. Small talk on täällä luontevaa. Luulen, että se on hyväksi. Eräänä päivänä leikkipaikan reunalla tehty keskustelunavaus on johtanut uskomattomiin kulttuurienkohtaamiskeskusteluihin. Poistu omalta mukavuusalueelta ja elämä alkaa, minulle sanottiin. Tee se todella, sanoisin nyt itsekin. Jälkeenpäin tulet katumaan ehkä rohkeuden keräämiseen kulunutta aikaa, mutta joskus uroteot vaativat sitä.

Tuulimyllyjen ja puukenkien luvattu maa

Maa, jossa pyöräilijät on kyseenalaistamattomia kingejä, tiet ruuhkautuu erityisesti tiistaisin ja torstaisin ja ruoka on halpaa. Maa, jossa kahen tunnin välimatka on pitkä, koululle alkamis- ja päättymisaikaan on normaalia järjestää liikenteenohjaus, ja pyörän päällä kulkee kaikki laatikostoista kissoihin. Maa, jossa ymmärretään majoneesin ja juustojen päälle, mutta kartetaan samaan asuntoon useamman sekä kylmä-, että kuumahanan sisältävän vessan sijoittamista. Maa, joka tuntuu niin omalle, mutta samalla sopivasti uudelle, että joka kerta uusia katuja kävellessä ihasteltavaa riittää.

Alan hiljalleen käsittää, että täällä mää tuun asumaan seuraavat yheksisen kuukautta. Joka kerta sitä faktaa aattelemaan pysähtyessä on vaan ihan käsittämätön fiilis. Tänne elämä toi nyt ja se tuntuu niin oikeelta. Kaikki on mahollista, kun ei jää oottamaan millon elämä alkaa.

Ekat viikot on menny niin siivillä, enkä usko, että ajankulu tulee hirveesti hidastumaan. Aurinkoisten ilmojen jälkeen sade tuntuu kastelevan entistä tehokkaammin, mutta elämä laittaa nauttimaan jokasesta pienestä hyvästä hetkestä. Parasta on niin moni asia, mutta yhtenä maininnan arvosena se, että saa olla turisti tutustuessa uuteen kotikaupunkiin, eikä sitä tarvi jättää pariin päivään.

Oikeesti tuulimyllyjä on hämmentävän vähän ja puukenkähavainnotki on jääny muutamiin, mutta toisaalta se johtuu siitä, että mulla on vielä niin monta paikkaa, jossa haluan ja voin käyä. Kun arki on lähteny rullailemaan, niin jää enemmän aikaa ajatella elämää. Elämää, joka on aika siistiä ja välillä yhtä yllättävää ku moottoriteiden varsilla laiduntavat lampaat.