23 countries, 23 years

I cannot help wowing to the view, which opens from the airplane window over Warsaw, the capital of Poland. Flying is at the same time something magical, but also a common art of moving from A to B. Having done it for 23 years now - almost every year, and several years multiple times - it has become a routine I don't specially wonder every time.

However, lately I have found myself considering this mean of transportation in a different way. Besides the wonderful places, eye-opening culture differences and conversations flying has taken me to, it also forms the biggest part of my carbon footprint. I'm fully aware of it, and the fact worries me, but at the same time I feel like I'm not ready to give up in the opportunities flying is opening.

Today at the airport I experienced the well-known but not so hyped feelings of a traveller: being hungry and tired. On top of those feelings I suddenly found pride. My mind associated the ability of navigating my way through the customs of the airport, with being independent, cool traveller ready for adventures, a world-citizen.

To find the right self-check-in and gate, showing your boarding pass in right places, and to understand the security check instructions even when in Polish, is at the same time such an easy routine and deep understanding of one social context.

This made me to think that if I would have children one day, and they would not be part of that social context, could I give them the opportunity to become independent travellers, world-citizens.

On the other hand, when it comes to children, we are obviously talking about the future. And future is the reality we are trying to save with considering environment in our decisions. And without the future, there won't of course be any forms of travelling, nor world-citizenship.

I tried to write about the contradictory of travelling and environment already before, but I couldn't find a tone of voice I would have felt my own. I bought flight carbon compensation and did research about their effectiveness.

I got the overview that for those companies I most frequently fly with, environment issues are taken seriously. Nevertheless, in the end paying for the compensation didn't take away the guilt, and mainly made me feel that it was, well, better than nothing. And clearly not beating the choice of not flying at all.

Travelling near and preferring moving on land are themes that have got my closer attention lately. One day I surprised myself with the thought of admitting the idea that discovering the entire globe will not be possible during lifetime. And therefore travelling slowly with trains and buses could be the added value worth seeking for.

Ideally I could end this post by promising that at least my near future wouldn't include flight journeys. However, I have to admit that a trip to India awaits. For these trips to Poland and India, the life I have built around me doesn't allow me to make the journeys without flying.

Being conscious about the environmental challenges doesn't make me less thrilled for the trips, but of course concerned. All in all, I think that at least I have started my journey of this consideration.

I would be very interested in hearing about your relation to flying in today's world. How is your journey looking currently?

Kyyninen rutiiniakka

Rakastan rutiineja! Saan käsittämättömän suurta mielihyvää siitä, että voin asetella astiat kaappiin just eikä melkein. Kun oikein innostun, käännän laseissa olevat Iittala-merkit samalle kohdalle. Muoviset jogurttikipot on myös kiva pitää värijärjestyksessä. Ja hammasharja osoittaa aina samaan suuntaan tiskialtaan yllä.

Samaan aikaan olen sitä mieltä, että maanantaiaamun paras piristysruiske voi olla rutiineista poikkeava reitti yliopistolle. Kalenteri on mukavampi järjestää väljäksi, sillä asioiden hoitaminen ja hommien edistäminen on mielekkäämpää kun sen tekee tehtävä- eikä aikataulupohjalta.

Kun stressaa, joka tunnin keskittymiskohteen kertova kalenteri auttaa pitämään järjen päässä. Kaiken kiireen keskellä yksi lohduttavimmista faktoista on se, että tällä nimenomaisella hetkellä minun ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin tästä yhdestä asiasta.

Viime aikoina olen nauttinut harvinaisen avokätisestä elämän tarjoamasta vapaudesta. Todellisuus ei aina sisällä tällaisia mahdollisuuksia, mutta joku yhteys hyvän olon tunteeseen on sillä, mitä enemmän kiinnostuksen kohteeseensa suunnattuja ajankäytön flow-hetkiä päivään mahtuu. Jo se, että niitä on niitä on vähintään yksi, tekee päivästä yleensä onnistuneen.

Luin joku aika sitten JP Jakosen Stressivapaa johtaja -kirjan, joka käsitteli muun muassa tuollaista onnellisuuden flow-ajattelua. Oli silmiäavaavaa huomata, kuinka uppoutumisen hetket voivat osaltaan luoda onnistumisen elämyksiä valmiiksi saatujen suoritusten lailla.

“Mitä jos hyvän elämän - ja hyvän päivän - merkki ei olisikaan suoritusten määrässä? Mitä jos, sen sijaan, hyvän päivän merkki olisikin niiden olotilojen laadussa ja syvyydessä, johon suoritusten tekeminen vie? Mitä jos, todellakin, se missä tilassa olemme määrittääkin elämän tarkoitusta enemmän kuin ne asiat, joita saamme aikaan?” ~JP Jakonen, Stressivapaa johtaja.

Aikaa tuntuu aina olevan joko liikaa tai liian vähän - ja yleensä vaaka kallistuu jälkimmäisen puolelle. Kummassakaan tilanteessa ei ole yllättävää löytää itseään tekemästä jotain aivan muuta kuin sitä, mille aina toivoisi antavan enemmän aikaa.

Tänä keväänä olen ehtinyt kärsimään myös siitä harvinaisemmasta ajallisuuden ongelmasta. Olen löytänyt itseni hämmentävän usein päivän päätteeksi pohtimasta, puhuinko tänään kenellekään.

Normaalit arkielämän askareet ovat yleensä automaattisesti tuoneet mukanaan sosiaalisia ympyröitä. Vaikka au pair -vuotena niiden luomiseen piti nähdä aiempaa enemmän vaivaa, ja esimerkiksi yliopistoympäristön myötä kaikki on aina alkanut alusta, verkostoja on kuitenkin loppujen lopuksi aina rakentunut.

Tämä kevät on kuitenkin tuonut hetkiä, jolloin huomaan muistuttavani niitä vanhuksia, joiden päivän ainoa puhekontakti voi olla kaupan kassan kanssa. Tavallaan se naurattaa, tavallaan hirvittää.

Toisaalta olen todennut, kuinka tietynlaisen tylsyyden kokeminen on ollut jopa aivan tervettä vaihtelua. Tätä kevättä edeltävät kaksi ja puoli vuotta tuli vedettyä melko tukka putkella. Ja aina kun johonkin uuteen ryhtyy, seuraava hengähdystauko ei ole automaattisesti tiedossa.

Kuten muun muassa järjestötyön kiireisyys minulle opetti, kortilla oleva aika laittoi ainakin minut käyttämään harkiten sen vähän mitä oli. Vaikka sen suhteen ajan käytössä on menty eteenpäin, olen löytänyt uuden haasteen. Sen nimi on luovien taukojen puute. Kiireisinä aikoina juju on taukojen ottamisessa, tyhjemmän kalenterin aikoina minuuttien investoimisessa.

Totesin tässä taannoin eräälle ystävälleni, kuinka aina välillä unohdan olevani taiteellinen, jolloin muutun kyyniseksi akaksi. Tajusin oikeastaan vasta jälkeenpäin, miten osuvasti tuo lausahdus kiteyttää rutiinien rakastajan tarpeen spontaaniuteen.

Kävelylenkki, kotiseutuseikkailu, viikonlopun mittainen videoprojekti, odottamaton musiikkisessio, siinä joitakin arjen irtiottoja. Pienikin ajatusmatka aherruksen keskellä voi palauttaa alkulähteille, siihen miksi oikeastaan aloitin. Milloin viimeksi järjestit itsellesi omanlaisesi luovan tauon?

Kevät, oi kevät on tullut takaisin!

Kuukausi sitten pukkasin hikisenä kolaa kinoksen päälle lumipyryssä. Spotifystä kuului mainos kevätbiisistä, naurahdin. Tästä on kuulkaa kevät kaukana, mokomat mainostajat!

Helmikuun lopulla kerkesin ottaa varaslähdön maahan, jossa en meinannut lempivuodenaikaani tunnistaa siellä asuessani. Pakkasin tennarit viikon reissulle hieman epäluuloisesti, mutta kaihoisasti niitä talven katseltuani myös toiveikkaana - ehkä tämä seikkailu olisi vastaus myös kevään kaipuuseeni.

© Eeva Pennanen

Hollanti ei tarjonnut ainoastaan pieniä kevätauringon pilkahduksia, vaan lämpötila kohosi päivä päivältä aina suomalaisiin kesälukemiin saakka. Joten oi kyllä, tennarikelejä kerrakseen! Maassa vierailemattomille mainittakoon, että kärjistetysti siellä päin on normaalimpaa, että yhden päivän aikana voidaan kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Voin siis kutsua itseäni onnekkaaksi.

Kevät on vuodenajoista minulle ehdottomasti se lempparein. Kuulun niihin ihmisiin, joille jatkuvasti lisääntyvä valo antaa loputtomasti uutta energiaa, uusia ideoita ja inspiraatiota. Jos uusia harrastuksia olisi pääsääntöisesti tarjolla tähän aikaan, aloittaisin luultavasti aina liian monta.

Kevättä ei kuitenkaan olisi ilman kolmea muuta vuodenaikaa - ja toisaalta kaikkia niiden välimuotoja, kavalia loskaläjiä ja arvaamattomia kantohankia unohtamatta. Taas yksi hyvä syy asua Suomessa. Kuulun kuitenkin myös siihen ihmisryhmään, jonka täytyy säännöllisin väliajoin tarkistaa listauksensa oman elämän peruskysymyksistä, jotta voin varmistua olevani haluamallani polulla. Tällä hetkellä asun kaikista maailman maista juuri Suomessa, ja niin on oikeastaan juuri hyvä. Ja täälläkin voi seikkailla.

Tänään oli kevätmieleni kannalta merkittävä tilanne. Tänään oli tennarikelien aika. Muutaman sairaspäivän jälkeen talvi tuntui väistyneen ennätysvauhdilla viime näkemästä. Koko matkan yliopistolle sai taittaa sulaa pyörätietä pitkin! Miten voikaan pienen ihmisen mieli kohota täysin eri sfääreihin tällaisen faktan seurauksena?

Sisimmässäni tiedän, että peruspessimistinä pian kaipaan hiekkakasojen poiskeruuta, lätäköiden kuivumista ja ympärivuorokautisen valoisuuden mahdollistamia spontaaneja seikkailuja. Niiden aika ei kuitenkaan ole vielä tänään, ensin on tämä hetki. Haluan huomata näiden hetkien tuomat pienet ilot, siksi kirjoitan.

There's a saying: Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift.

That is why it is called the present. ~Beowülf, Today Is a Gift (Siitä tsemppibiisiä kevääseen.)

---

Oh, the spring has come back again!

One month ago I was sweating and pushing the snow away, while it was snowing more all the time. Meanwhile I heard a Spotify ad telling about newly released 'spring song'. Damn you advertisers, spring is still far away, was my only thought back then.

In the end of February I got to escape to a country where I lived couple of years ago. I didn't recognize the seasons there the same way there as I was used to. Now packing for my one-week-trip I doubted if I could actually use sneakers, that I had only been longing to wear during winter. I packed them anyway as I was dreaming to experience a little sneak peak into spring already.

The Netherlands didn't only offer some glimpses of sunshine, but actually temperatures of Finnish summer. So yes, sneakers' time, finally! For those who haven't visited the country, it's usually more common to experience all of the seasons in one day over there. This taken into account, I can really call myself lucky.

Spring is absolutely the favorite season of mine. I am one of those who gains a whole lot of more energy, ideas and inspiration with the increasing amount of light. (And that is the most notable and sure change in Finnish spring at least.) If new hobbies would usually be started during spring time, I'd see myself always starting too many of them to handle.

There would not be spring without the other three seasons. That's one reason I like about living in Finland. However, I'm also one of those, who need to check and agree their life facts once in a while in order to be on track if this is what I want. From all the countries in the world, I'm currently living in Finland and I'm happy about it. And there are adventures right here in my home country as well.

Today was a specific spring day for me. It was time to wear the sneakers. After being sick for couple of days, the winter had vanished surprisingly fast. No snow at all on the roads to the university! How can a small fact like that cheer up your mood in such a surprising way?

Deep inside I know that soon I'll be wishing that the grit would already have been cleaned away, roads would be dry, and the light as endless as it would be waiting for all the spontaneous adventures all day and night (google nightless nights pictures and you'll know what I mean). But those are not the times yet, this moment comes first. I want to notice the moments like this, and that's why I write.

There's a saying: Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift.

That is why it is called the present. ~Beowülf, Today Is a Gift (My motivation song of this spring, feel free to check it out.)

Miksi lähteä järjestötoimintaan?

Reilu vuosi sitten tammikuussa summasin ensimmäistä vuottani AIESEC Oulun hallituksessa. Nyt puheenjohtajakauteni päätyttyä kirjoitin yliopistolle raporttia saadakseni järjestötoiminnan hyväksiluettua tutkinnossani opintopisteinä. Kokonaisuudesta käsin on jotenkin aina helpompi listata matkan varrella kertyneitä oppeja, ja ajattelin tallentaa nuo pohdinnat myös tänne blogiin, jotta voin niitä jälleen viimeistään vuoden päästä muistella.

Opintopisteisiin vaaditun raportin kirjoittaminen sujui yllättävän helposti, sillä onnekseni aloitin viime vuoden alussa ahaa-elämyksieni listauksen kaiken tapahtuneen lomassa. Ja niitähän kertyikin - 20 sivun verran - kokeilkaa jos uskallatte! Tässä seuraa parhaita paloja.

Mitä oikein tein?

Puheenjohtajan pestissä vastasin AIESEC Oulun paikallistoiminnasta. Koordinoin tiimiä, jonka tehtävänä oli huolehtia niin jäsenistöstä, rahallisesta kannattavuudesta kuin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisten projektien toimivuudesta sekä Suomessa että ulkomailla.

Vastuullani oli paikallisen toimintasuunnitelman tekeminen ja sen mukaan etenemisen varmistaminen, valtakunnallisten ja globaalien tavoitteiden kanssa linjassa olemisen varmistaminen, sekä erilaisissa konferensseissa ja kokouksissa edustaminen.

Mitä opin tästä kaikesta?

Tiimiä johtaessani opin, kuinka ihmisiä yhdistävä yhteinen päämäärä tuo hyvinkin erilaisia persoonia saman tavoitteen taakse. Opin, miten tuo tavoite kirkastetaan yhdessä sekä jokaiselle henkilökohtaisesti. Opin, että johtajan täytyy olla se, joka muistaa, miltä voittaminen tuntuu, sillä siitä tunteesta löytyvää toivoa tarvitaan silloin kun asiat eivät meinaa edetä.

Tiimihengen luomisessa elintärkeä seikka on avoimen ilmapiirin luominen. Jokaisen on pystyttävä olemaan rehellisesti oma itsensä, ja tuomaan omat mielipiteensä ilmi mielipiteinä, ilman että niiden takia tuomitaan ihminen niiden takana. Ainoastaan tällaisen avoimuuden kautta tiimi saa käyttöönsä jokaisen jäsenen parhaat puolet, jotka kehittyvät entisestään ilmapiirin tukiessa niitä.

Opin päätöksenteosta, sen tärkeydestä, vaikeudesta ja moniulotteisuudesta. Tehdyt päätökset eivät yleensä ole kaikkien mielestä niitä parhaita, ja tämän takia perustelut tehdylle päätökselle on ehdottoman tärkeää tuoda esiin. 

Jos mahdollista, on hyvä myös valottaa muiden vaihtoehtojen perusteluja, ja kertoa miksi niitä ei nähty yhtä varteenotettavina. Myös päätöksenteossa korostuu siis avoimuus niin ilmapiirissä, joka on vaihtoehdoista käydyille keskusteluille avoin, kuin teknisessä puolessa, joka noudattaa vallan jakamista päätöksentekoelimille.

Opin, että asioita saa aikaan, kun yhteisössä vallitsee tekemisen meininki. Tällaisen ympäristön luominen onnistuu, kun uskaltaa unelmoida ja tekee sen yhdessä. Yllättävän moni asia on saavutettavissa, kun sen pilkkoo tarpeeksi pieniin osiin. 

Tilanteissa, joissa ei tiedä, mitä tehdä, kannattaa alkaa tekemään jotain. Aloittaa voi esimerkiksi kysymällä itseltään: “Mitä en tällä hetkellä tiedä?”. Aina on oltava valmis keskustelemaan, kokeilemaan ja oppimaan.

Opin ryhmän ja yksilön kehityksen tukemisesta. Opin käyttämään kuuntelemista ja oikeiden kysymysten kysymistä strategisesti seuraavien askelmerkkien löytämiseen: mitä halutaan saavuttaa, mikä on seuraava askel sen suuntaan, missä ollaan nyt, mitkä ovat vaihtoehdot, mitä aiotaan tehdä seuraavaksi.

Opin budjetoimaan. Opin panostamaan tehtävänkuvan selkeyteen, sillä ymmärsin tiedossa olevien odotusten lisäävän tekijän motivaatiota. Yhtä tärkeää on kuitenkin myös tietää, milloin on tehnyt tarpeeksi, ja voi pitää tauon hyvällä omalla tunnolla.

Yhtenä tärkeimmistä ja suurimmista opeista on kuitenkin se, mitä opin itsestäni ihmisenä. Itsetuntemus yhdistettynä itseluottamuksen syventymiseen ovat antaneet entistä parempia valmiuksia niin ymmärtää omaa toimintaa stressitilanteissa, kuin kykyjä kohdata ja ohjata muita ihmisiä, sekä luoda yhteyksiä erilaisista taustoista huolimatta.

Yliopisto-opiskelu ja järjestötoiminta

Kaiken kaikkiaan olen ehdottoman tyytyväinen, että tuo vajaat kolme vuotta sitten yliopisto-opinnot aloittaessani liityin AIESECiin. Opiskelu yliopistossa antaa ehdottoman tärkeät valmiudet laajojen tietomäärien käsittelyyn, niiden järjestelmälliseen analyysiin ja omien vastuiden kunniakkaaseen loppuunviemiseen. Opiskelujen ohessa tapahtunut aktiivisuus on kuitenkin mielestäni se, mikä loppujen lopuksi eniten vaikuttaa omien ajatusten, kykyjen ja tulevaisuuden mahdollisuuksien muovaamiseen.

Uskon, että tulevaisuudessa työnteon muuttuessa projektiluontoisemmaksi ja suurempaa itseohjautuvuutta vaativaksi kaikki vapaa-ajalla kasvatettu oman osaamisen määrä tulee nostamaan merkityksellisyyttään työnhaussa. Myös useassa paikassa toitotettu verkostoituminen koki järjestötyön ansiosta mielessäni matkan kirosanasta hauskanpitoon.

Sain kuulla näiden kolmen vuoden aikana ihmettelyjä siitä, kuinka aktiivisen järjestötoiminnan voi yhdistää opinnoissa suunnitellusti etenemiseen. Kysymys onkin aiheellinen, sillä omat rajansa on tärkeä tuntea. 

Toivoisin kuitenkin, että opiskelun ohella tapahtuvaan järjestötoimintaan osallistumista tuotaisiin yleisesti vahvemmin esiin ja siihen rohkaistaisiin entistä enemmän. Voi nimittäin olla niinkin, että sopiva kiireen ja mielenkiintoisten asioiden tekeminen saa itse asiassa laittamaan elämän paremmin järjestykseen. Minulle kävi niin.

---

  

Tästä tulikin melkoinen romaani, joten onnitteluni, mikäli jaksoit lukea tänne asti! Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kokemuksia muilla on järjestötoiminnan tai esimerkiksi itselle tärkeän mutta aikaa vievän harrastuksen yhteensovittamisesta.

Jos kansainvälinen järjestötoiminta kiinnostaa, lisätietoa AIESECista löytyy osoitteesta aiesec.fi. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin, sillä sattumalta kyseinen organisaatio on tullut näiden vuosien aikana melko tutuksi. ;)