Oodi maanantaille

Elämä on valintoja, joissa pienet asiat merkitsevät. Jokaisena aamuna voi nukkua pitkään tai yllättää itsensäkin lähtemällä liikkeelle ennen kahdeksaa, vaikka minkään maailman velvoite ei niin vaatisi. Parasta ovat yllätyskyykyt, joita sopivan rajaamattomissa aikataulusuunnitelmissaan pääsee tekemään. Tähän maanantaihin niitä mahtui.

Aamu alkoi Lidliin jonottamalla. Kokemus sinänsä, ja hauskaa oli se, ettei sitä edes tarvinnut tehdä yksin. Eväskroissantti mukaan, ja hetken voi kuvitella olevansa kuin matkalla. Kotikaupungin kadut auringonpaisteessa, ihmiset matkalla arkeensa. Bussissa hymyilyttää. Olen kuin suurikin irtiottaja, sillä en ole suuntaamassa vielä yliopistolle. Hyvän mielen tunnelmissa jatkuu pyörähdys kotona, pikasiivous ja tiskaus, ja matka jatkuu.

Pyöräilymatkat ovat pientä elämän terapiaa. Ne toimivat hetkinä, jolloin ei käytännössä voi tehdä muuta kuin ajatella, joten omille mietteilleen ja tuntemuksilleen saa kiireessäkin hyvällä omalla tunnolla antaa aikansa. Suhtautumiseni ohikulkijoihin ja vastaantulijoihin vaihtelee paljolti oman mielentilan mukaan. Välillä täydessä uppoutuneisuudessaan ei huomaa tuttuakaan tien kulkijaa, toisina hetkinä haluaisi kohdata jokaisen tuntemattoman katseen, hymyillä, ja jopa syöksyä halaamaan. Luulen, että tällaisesta tempauksesta kuvan luominen edes hulluimmissa elämänilonpuuskissaan on tarttunut mukaan maailmalta - omasta tilastaan, ja varsinkaan onnestaan, hymyn vaihtaminen ei ole mitään pois. Parhaimassa tapauksessa se saattaa jopa tarttua.

Mitäpä olisi päivä ilman turhautuneisuutta ja saavuttamattomia tavoitteita tekemättömien töiden listallakaan. Tämä yhdistettynä kärjistyneeseen keskusteluun, nälkään ja sosiaaliähkyyn antaa pyöräilylle taas uutta tarmoa ja tuulettelun tunnelmaa. Pitkiä hengenvetoja vetäen ja isompaa vaihdetta käyttäen tukikohtaan ruisleivälle, vaatteiden vaihto ja tunti elämästä omistettuna tanssille. Paluumatkan auringonlaskussa maailma on taas niin hyvä ja kaunis. Maisema tuo mieleensä lauseopin tunnilla kirjoitetun lauseen: Nyt minun on hyvä olla, kokijan genetiivirakenne.

Tarinat haasteiden takana

Ryhmä yläasteikäisiä vertailee kouluoloja kiinalaisen vapaaehtoisen kanssa. Silmät laajenevat, kun selviää, kuinka vähän aasialaiseen opiskeluelämään todella mahtuu vapaa-aikaa. Brasilialainen vapaaehtoinen saa kaikessa aurinkoisuudessaan vanhukset suostumaan valokuvattaviksi tuloksena vuosikalenteri täynnä iloisia kasvoja. Kotitaloustunnin pojat innostuvat kansainvälisistä kokkailuista niin, että opettaja saa ihmetellä harvinaisen keskittynyttä käyttäytymistä. Kielitaitoaan epäilevät oppilaat saavat onnistumisen kokemuksia heidän keskellensä saapunutta saksalaista haastatellessaan.

Edellä mainitut väläykset ovat palasia itsensä haastamisen tarinoista. Tarinoista, joiden ansiosta muun muassa yhä useammilla mailla on tutut kasvot uutisia lukevan yhdeksäsluokkalaisen mielessä. Toisesta kulttuurista saunan, revontulien ja yöttömän yön maahan saapuneet vapaaehtoiset saavat vastuun kantaa projektinsa suunnittelusta käytäntöön. Tehtävä ei ole helppo eikä ongelmitta selvitä, mikä on oikeastaan puoli projektia. Mikään ei ole valmista syntyessään, joten jostain on aina lähdettävä liikkeelle. Itsemme omien kykyjemme rajamaille asettamalla kohtaamme usein ne suurimmat ja pelottavimmat vastoinkäymiset. Miksi kukaan lähtisi omasta tahdostaan kohti tuollaista mustaa tuntematonta?

Vapaaehtoisia Oulun alueella koordinoidessani saan itse omassa roolissani olla aitiopaikalta seuraamassa heidän kehitystään erisuuruisten vaikeuksien kautta voittoon, oman itsensä paremmiksi versioiksi. Kaikki persoonat ja tarinat ovat erilaisia. Jokaisella tarinalla on oma päähaasteensa. Yhtymäkohta näiden kaikkien erilaisuuksien keskellä on onnistuminen haasteiden jälkeen, tarinoiden kohokohta. Siinä missä henkilökohtaisen haasteen selättäminen tuo voittajafiiliksen, saman tunteen näkeminen toisessa on jollain tapaa vielä kauniimpaa. Se alun haparointi, joka muuttuu loisteeksi silmissä yllättävienkin ratkaisujen löydyttyä sekä suunnitelmiin että haasteisiin. Ne lukemattomat hymyn huulille tuovat tarinat, joita matkan varrella on mukaan kertynyt. Ne ovat asioita, joiden takia haluaa tarjota kaiken tukensa myös sinne johtavan tien varrella. Niiden takia myös jokaisella lähtemisellä ja lähtijällä on tarkoituksensa.

Johtajuusominaisuuksien kehittäminen, AIESECin ydinajatus, onnistuu vain haastavien olosuhteiden kautta. Ongelmanratkaisukeskeisyys, itsensä tunteminen, maailmankansalaisuus sekä kyky kertoa muille ajatuksistaan tuo loiste silmissään ja saada innokkuus tarttumaan, toimivat ominaisuuksien osa-alueina. Sen lisäksi, että tarjoamme vapaaehtoisille tähän kehitykseen mahdollisuuden, otamme haasteita vastaan myös itse. Jokaisen tarinan kautta tavoitettu parempaa maailmaa kohti pyrkivä silmäkulman loiste on saavutus. Ja jokainen päivä on mahdollisuus uuden tarinan alulle.

Teksti julkaistu myös: https://aiesec.fi/vapaaehtoisprojektit-suomessa/