Kyyninen rutiiniakka

Rakastan rutiineja! Saan käsittämättömän suurta mielihyvää siitä, että voin asetella astiat kaappiin just eikä melkein. Kun oikein innostun, käännän laseissa olevat Iittala-merkit samalle kohdalle. Muoviset jogurttikipot on myös kiva pitää värijärjestyksessä. Ja hammasharja osoittaa aina samaan suuntaan tiskialtaan yllä.

Samaan aikaan olen sitä mieltä, että maanantaiaamun paras piristysruiske voi olla rutiineista poikkeava reitti yliopistolle. Kalenteri on mukavampi järjestää väljäksi, sillä asioiden hoitaminen ja hommien edistäminen on mielekkäämpää kun sen tekee tehtävä- eikä aikataulupohjalta.

Kun stressaa, joka tunnin keskittymiskohteen kertova kalenteri auttaa pitämään järjen päässä. Kaiken kiireen keskellä yksi lohduttavimmista faktoista on se, että tällä nimenomaisella hetkellä minun ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin tästä yhdestä asiasta.

Viime aikoina olen nauttinut harvinaisen avokätisestä elämän tarjoamasta vapaudesta. Todellisuus ei aina sisällä tällaisia mahdollisuuksia, mutta joku yhteys hyvän olon tunteeseen on sillä, mitä enemmän kiinnostuksen kohteeseensa suunnattuja ajankäytön flow-hetkiä päivään mahtuu. Jo se, että niitä on niitä on vähintään yksi, tekee päivästä yleensä onnistuneen.

Luin joku aika sitten JP Jakosen Stressivapaa johtaja -kirjan, joka käsitteli muun muassa tuollaista onnellisuuden flow-ajattelua. Oli silmiäavaavaa huomata, kuinka uppoutumisen hetket voivat osaltaan luoda onnistumisen elämyksiä valmiiksi saatujen suoritusten lailla.

“Mitä jos hyvän elämän - ja hyvän päivän - merkki ei olisikaan suoritusten määrässä? Mitä jos, sen sijaan, hyvän päivän merkki olisikin niiden olotilojen laadussa ja syvyydessä, johon suoritusten tekeminen vie? Mitä jos, todellakin, se missä tilassa olemme määrittääkin elämän tarkoitusta enemmän kuin ne asiat, joita saamme aikaan?” ~JP Jakonen, Stressivapaa johtaja.

Aikaa tuntuu aina olevan joko liikaa tai liian vähän - ja yleensä vaaka kallistuu jälkimmäisen puolelle. Kummassakaan tilanteessa ei ole yllättävää löytää itseään tekemästä jotain aivan muuta kuin sitä, mille aina toivoisi antavan enemmän aikaa.

Tänä keväänä olen ehtinyt kärsimään myös siitä harvinaisemmasta ajallisuuden ongelmasta. Olen löytänyt itseni hämmentävän usein päivän päätteeksi pohtimasta, puhuinko tänään kenellekään.

Normaalit arkielämän askareet ovat yleensä automaattisesti tuoneet mukanaan sosiaalisia ympyröitä. Vaikka au pair -vuotena niiden luomiseen piti nähdä aiempaa enemmän vaivaa, ja esimerkiksi yliopistoympäristön myötä kaikki on aina alkanut alusta, verkostoja on kuitenkin loppujen lopuksi aina rakentunut.

Tämä kevät on kuitenkin tuonut hetkiä, jolloin huomaan muistuttavani niitä vanhuksia, joiden päivän ainoa puhekontakti voi olla kaupan kassan kanssa. Tavallaan se naurattaa, tavallaan hirvittää.

Toisaalta olen todennut, kuinka tietynlaisen tylsyyden kokeminen on ollut jopa aivan tervettä vaihtelua. Tätä kevättä edeltävät kaksi ja puoli vuotta tuli vedettyä melko tukka putkella. Ja aina kun johonkin uuteen ryhtyy, seuraava hengähdystauko ei ole automaattisesti tiedossa.

Kuten muun muassa järjestötyön kiireisyys minulle opetti, kortilla oleva aika laittoi ainakin minut käyttämään harkiten sen vähän mitä oli. Vaikka sen suhteen ajan käytössä on menty eteenpäin, olen löytänyt uuden haasteen. Sen nimi on luovien taukojen puute. Kiireisinä aikoina juju on taukojen ottamisessa, tyhjemmän kalenterin aikoina minuuttien investoimisessa.

Totesin tässä taannoin eräälle ystävälleni, kuinka aina välillä unohdan olevani taiteellinen, jolloin muutun kyyniseksi akaksi. Tajusin oikeastaan vasta jälkeenpäin, miten osuvasti tuo lausahdus kiteyttää rutiinien rakastajan tarpeen spontaaniuteen.

Kävelylenkki, kotiseutuseikkailu, viikonlopun mittainen videoprojekti, odottamaton musiikkisessio, siinä joitakin arjen irtiottoja. Pienikin ajatusmatka aherruksen keskellä voi palauttaa alkulähteille, siihen miksi oikeastaan aloitin. Milloin viimeksi järjestit itsellesi omanlaisesi luovan tauon?

Kevät, oi kevät on tullut takaisin!

Kuukausi sitten pukkasin hikisenä kolaa kinoksen päälle lumipyryssä. Spotifystä kuului mainos kevätbiisistä, naurahdin. Tästä on kuulkaa kevät kaukana, mokomat mainostajat!

Helmikuun lopulla kerkesin ottaa varaslähdön maahan, jossa en meinannut lempivuodenaikaani tunnistaa siellä asuessani. Pakkasin tennarit viikon reissulle hieman epäluuloisesti, mutta kaihoisasti niitä talven katseltuani myös toiveikkaana - ehkä tämä seikkailu olisi vastaus myös kevään kaipuuseeni.

© Eeva Pennanen

Hollanti ei tarjonnut ainoastaan pieniä kevätauringon pilkahduksia, vaan lämpötila kohosi päivä päivältä aina suomalaisiin kesälukemiin saakka. Joten oi kyllä, tennarikelejä kerrakseen! Maassa vierailemattomille mainittakoon, että kärjistetysti siellä päin on normaalimpaa, että yhden päivän aikana voidaan kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Voin siis kutsua itseäni onnekkaaksi.

Kevät on vuodenajoista minulle ehdottomasti se lempparein. Kuulun niihin ihmisiin, joille jatkuvasti lisääntyvä valo antaa loputtomasti uutta energiaa, uusia ideoita ja inspiraatiota. Jos uusia harrastuksia olisi pääsääntöisesti tarjolla tähän aikaan, aloittaisin luultavasti aina liian monta.

Kevättä ei kuitenkaan olisi ilman kolmea muuta vuodenaikaa - ja toisaalta kaikkia niiden välimuotoja, kavalia loskaläjiä ja arvaamattomia kantohankia unohtamatta. Taas yksi hyvä syy asua Suomessa. Kuulun kuitenkin myös siihen ihmisryhmään, jonka täytyy säännöllisin väliajoin tarkistaa listauksensa oman elämän peruskysymyksistä, jotta voin varmistua olevani haluamallani polulla. Tällä hetkellä asun kaikista maailman maista juuri Suomessa, ja niin on oikeastaan juuri hyvä. Ja täälläkin voi seikkailla.

Tänään oli kevätmieleni kannalta merkittävä tilanne. Tänään oli tennarikelien aika. Muutaman sairaspäivän jälkeen talvi tuntui väistyneen ennätysvauhdilla viime näkemästä. Koko matkan yliopistolle sai taittaa sulaa pyörätietä pitkin! Miten voikaan pienen ihmisen mieli kohota täysin eri sfääreihin tällaisen faktan seurauksena?

Sisimmässäni tiedän, että peruspessimistinä pian kaipaan hiekkakasojen poiskeruuta, lätäköiden kuivumista ja ympärivuorokautisen valoisuuden mahdollistamia spontaaneja seikkailuja. Niiden aika ei kuitenkaan ole vielä tänään, ensin on tämä hetki. Haluan huomata näiden hetkien tuomat pienet ilot, siksi kirjoitan.

There's a saying: Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift.

That is why it is called the present. ~Beowülf, Today Is a Gift (Siitä tsemppibiisiä kevääseen.)

---

Oh, the spring has come back again!

One month ago I was sweating and pushing the snow away, while it was snowing more all the time. Meanwhile I heard a Spotify ad telling about newly released 'spring song'. Damn you advertisers, spring is still far away, was my only thought back then.

In the end of February I got to escape to a country where I lived couple of years ago. I didn't recognize the seasons there the same way there as I was used to. Now packing for my one-week-trip I doubted if I could actually use sneakers, that I had only been longing to wear during winter. I packed them anyway as I was dreaming to experience a little sneak peak into spring already.

The Netherlands didn't only offer some glimpses of sunshine, but actually temperatures of Finnish summer. So yes, sneakers' time, finally! For those who haven't visited the country, it's usually more common to experience all of the seasons in one day over there. This taken into account, I can really call myself lucky.

Spring is absolutely the favorite season of mine. I am one of those who gains a whole lot of more energy, ideas and inspiration with the increasing amount of light. (And that is the most notable and sure change in Finnish spring at least.) If new hobbies would usually be started during spring time, I'd see myself always starting too many of them to handle.

There would not be spring without the other three seasons. That's one reason I like about living in Finland. However, I'm also one of those, who need to check and agree their life facts once in a while in order to be on track if this is what I want. From all the countries in the world, I'm currently living in Finland and I'm happy about it. And there are adventures right here in my home country as well.

Today was a specific spring day for me. It was time to wear the sneakers. After being sick for couple of days, the winter had vanished surprisingly fast. No snow at all on the roads to the university! How can a small fact like that cheer up your mood in such a surprising way?

Deep inside I know that soon I'll be wishing that the grit would already have been cleaned away, roads would be dry, and the light as endless as it would be waiting for all the spontaneous adventures all day and night (google nightless nights pictures and you'll know what I mean). But those are not the times yet, this moment comes first. I want to notice the moments like this, and that's why I write.

There's a saying: Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift.

That is why it is called the present. ~Beowülf, Today Is a Gift (My motivation song of this spring, feel free to check it out.)

Busy being on an adventure

Näillä sanoilla olisi mieli tehnyt päivittää WhatsApp-status, kun rymistelin risukossa eteenpäin. Sitten muistin, että akku loppui.

Lähdin tänään farkuissa ja kumppareissa iltaseikkailulle, kuten nyt kuka tahansa itseään kunnioittava kaupungissa asuva seikkailusielu konsanaan. Merenrannassa kahlatessa mietin, kuinka elämä onkaan saanut minut ymmärtämään, miten paljon tarvitsen omaa aikaa ajatusteni selvittelyyn sekä niiltä pakenemiseen. Siellä, kaislojen kahistessa tuulen ja aaltojen niitä liikuettaessa, purjeveneiden seilatessa himmeän auringonlaskun horisonttiin, ja niemen kärjessä kohoavan majakan seistessä ylväänä, maailmaa on helppo rakastaa.

Haisaappaat rantaveteen upotettuina päätin ikuistaa tuon hetken liikkuvaksi kuvaksi. Pimenevä näyttö, lyhyt välähdys toiminnan paluusta, lopullinen sammuminen. Lapsenomainen harmitus huuhtoutui aaltojen kohinaan. Parempi kai vain yrittää painaa tämä hetki mieleensä. Kesän viimeisiä hyttysiä, polun kosteustilannetta kyselevä lenkkeilijä, kaukaa kuuluva auton kiihdytys. Ruskaretki kaupungin laitamilla.

Olen viime vuosina päässyt tutustumaan kiitettävään määrään uusia ihmisiä. Etenkin toisia kansallisuuksia edustavien tuttavuuksien kanssa yksi lempipuheenaiheistani on kunkin oman maan ylpeydenaiheet. Omalla kohdallani tuo lista muodostuu asioista, joita ikävöin muualla ollessani: sauna, ruisleipä ja metsä. Ruoka yhdistää useita listauksia, luontosuhteen vertailu puolestaan paljastaa jotain, joka muiden kysymysten kautta jäisi usein käsittelemättä.

Yksi seikka, jonka tuon mielelläni esiin Suomen "eräkulttuurista", on se, ettei metsään meneminen edellytä "retkeilijästatusta" tai harrastajaryhmän luonteenomaista varustelua. Täällä sadetakki on arkipäivää työmatkoilla, ja kumppareilla voi tallustella niin ostoskatuja kuin kaislaryteikköjä pitkin. Meillä on jokamiehenoikeudet ja kansallinen kampanja, joka rohkaisee nukkumaan ulkona.

Rantakaislikosta suuntasin lenkkeilijän utelemaan suuntaan, sillä paras seikkailu on seikkailu, jossa takaisin tullaan eri reittiä, parhaassa tapauksessa löydetään kokonaan uusi. Onneksi oli kumpparit, viidakkoveitsikään ei olisi ollut pahitteeksi. Farkkuja en kuitenkaan katunut, sillä ne muistuttivat sopivasti kaupunkitiistaista. Joskus hiljaisuus ja luonto, jotka löytyvät kaupungista omalla tavallaan yllättäen, ovat juuri niitä, jotka edustavat termiensä puhtainta merkitystä. Käsite tarvitsee vastakäsitteen tullakseen ymmärretyksi. Kaupungissa tuo vertailukohta on helppo löytää.

Lopulta selvitin tieni takaisin polulle ja sieltä ruohokentälle. Kimalteleva syyskaste, horisontissa häilyvät auringon viimeiset säteet, kiltisti paikallaan odottava pyörä. Täällä olen vapaa. Täällä voin hengittää. Seikkailussa.


P.S. Kaikessa tietoteknisessä arvaamattomuudessaan puhelin oli päättänyt säilyttää kuvaamani 15 minuuttia, joten ei hätää. WhatsApp-statuksen päivitys onnistui myös kotiinpaluun jälkeen.

Liike

Ympärilläni pystytetty puomi
Tuolla puolen askeleet, toisen eteen,
välistä, kiertäen, pysähtyen,
sävy sävyyn, kiirehtien.
Pyörät rullaa, kantaa lautaa,
suussa polttaa, joku jättää viestiä vastaajaan.

Minä
Pysähtyneenä, jähmettyneenä,
näen ajatuksissani paljon enemmän
kuin humaltuneena.
Älä ruoki lintuja.
Katse ruutuun, jossain muualla toiseen?
Katse ruokaan, jossain muualla toiseen?

Kuin odottaisin jotakuta tulevan
Oven hänen työntäessään avautuvan.
Odotus on tunnelmassa
Kaikki muu on liikkumassa.

Minä istun, mutten odota
Katson, vaan en osaa sanoa
Puomin läpäisee vain harmaa varpunen
Nälkäinen

Miksi sanonut en niitä sanoja
Hälinän keskellä kuulutuksia
Jälleennäkemisen halauksia

Puomi vain on liikkeen rajana
Päässä kaikuu: "Älä ruoki lintuja".

Hetkiä metsässä

Olen viime aikoina fiilistellyt pitkästä aikaa edessä olevaa kesää Suomessa. 2016 meni pitkälle kesään asti Hollannissa, ja 2017 puolestaan Tunisiassa. Reissuja on tällekin kesälle suunnitelmissa, mutta kotimaata kuuluu niihin kahta edellistä kesää enemmän. Viime viikonloppu meni Pienen Karhunkierroksen maisemia mahtavassa seurassa ihastellen. Päiväretket siellä olivat hyvä muistutus siitä, kuinka ei-niin-kovin-kauas matkustaessaankin voi päästä nauttimaan hiljaiseksi vetävistä maisemista.

Vaikka olen innoissani jo siitä, että pääsen nauttimaan kotikaupungistani kesäaikaan, autojen jylyn kaikkoaminen, metsän tuoksu ja värit, sekä muusta maailmanmenosta vapaana virtaava vesi onnistuvat aina nostamaan kotiseuturakkauden aivan toiselle tasolle. Kävelylle kuivan kangasmetsän männikössä on vaikea löytää peittoajaa.

Välillä on hauska pysähtyä nautiskelemaan ruisleivästään aamupalapöydässä ajatellen, kuinka se olisi ulkomailla harvinainen luksusateria. Suklaiden ikisuosikki Fazerin sininen maistuu juhlalta aina, mutta harvoin törmää maisemiin, joissa sitä syödessään tuntee suomalaisuutensa yhtä aikaa kaikilla aisteillaan. Konttaisen näköaloja voin suositella tähän kokeilemaan.

Jokin siinä vain on, kun voi istua harjun reunalla ja roikottaa jalkojaan pyörteitä muodostavan veden yllä, ihailla rinteessä kukoistavaa poronjäkälän muhkeaa kasvustoa, ja tajuta, että naavaa voi kasvaa myös koivuissa. Antaa iltaan kääntyvän auringon taittaa maiseman värit satumaisen epätodellisiksi, ja lepuuttaa silmiään sitä katsellessa tietäen, että tämä hetki on juuri tässä, eikä sitä kaikessa kauneudessaan pysty muistamaan täysin sellaisena enää myöhemmin. Ja samaan aikaan se kaikki yhdessä on siksi sekä kaunista että haikeaa.

Tällaisissa puitteissa, hyvässä porukassa ja suomalaisuudessa, sekä ehkä nimenomaan juuri niiden kaikkien yhdistelmässä parasta on se, kuinka välillä voi vain istua hiljaa yhdessä, välillä nauraa koko sydämensä pohjasta, ja toisessa hetkessä taas keskustella syvällisiä. Kun jakaa eväät, maailmankuvat ja savunhajuisuuden, voi useammankin vuoden tuntemisen jälkeen päätyä keskustelemaan seikoista, jotka elämän kiireessä on tiedostamatta sivuutettu vain ohimennen.

Lähteminen yleensä kannattaa, se tuli jälleen kerran todettua. Muistot eivät synny tekemällä, mutta eivät mitään tekemättäkään. Siispä muistutuksena myös itselleni: kohdatkaa ihmiset ympärillänne, myös ne, jotka ajattelette jo tuntevanne. Ja lähtekää yksin sekä yhdessä metsään.

Ymmärtää ja tulla ymmärretyksi

Mitä merkitsee nyt ja tässä

Ikuisuutta etsimässä

Tiedätkö se tunteen

Vaunut kun asemalla lepää hetken

Joku saapuu, toiseen kaipuu

Sisään astuessa tarttuu

Kovaääniset ei pelkää ilmoittaa

Ei suuntaa raide kaksi pohjolaan

Kuin huomaamatta lipuen

Samalla ankarasti tapahtuen

Jatkuu raiteilla tuo kulku

Ja kuten on kaukaa tähän tultu

Ei pysähdyttäessä mikään muutu

*Astuu ulos, nousee sisään

Päättääkin tänään kulkevansa itään

What it means to have it now and here

A moment when infinity is near

Can you recognize a certain feeling

On the station between arriving and leaving

One stepping out, one stepping in

And so begins the longing

Loudspeakers work with no feelings

Only being asked to tell the bearing

Everything happens imperceptibly

Though at the same time very certainly

Now on will be as until now

The job of train is to go and not ask how

Changing the direction would affect tomorrow

*But one steps out and then in again

Today East is the new beginning

Mitä on kun löytää kaltaisensa?

[22:26, 2-5-2017]: Voi meitä                       

[22:26, 2-5-2017]: Voi elämää                       

[22:26, 2-5-2017]: Samassa veneessä jatkuvassa koskessa                       

[22:27, 2-5-2017]: Voi meitä                       

[22:27, 2-5-2017]: Ongelmien mennessä ja toisten tullessa                       

[22:27, 2-5-2017]: Kieli aina poskessa                        

[22:27, 2-5-2017]: Yrittää rämpii loskassa                       

[22:28, 2-5-2017]: Ja kaikessa muussa paskassa                       

[22:28, 2-5-2017]: Ei oo helppoo olla elossa                       

[22:28, 2-5-2017]: Elää jatkuvassa pelossa                        

[22:30, 2-5-2017]: Et jotain tapahtuu ja se saa kaiken muuttumaan                       

[22:30, 2-5-2017]: Mut se on kohtaloo, mitä siihen puuttumaan                       

[22:31, 2-5-2017]: Oon vaan tavallinen tallaaja, kaikki tulee joskus poistumaan                       

[22:32, 2-5-2017]: Ja virheet, ne tulee toistumaan                       

[22:32, 2-5-2017]: Mutta olen onnellinen vaikka olisin kanssanne maailmanlopun kahvilassa                       

[22:33, 2-5-2017]: Siemailisin mustaa kahvia melkein kuin tuonelassa                       

[22:34, 2-5-2017]: Mä joisin mustaa olutta                       

[22:34, 2-5-2017]: Kaikki ois tuttua                       

[22:34, 2-5-2017]: Mut samaan aikaan oudon tuntua                        

[22:35, 2-5-2017]: Kuin vanha rakas tuttu, joka pitää tummaa huntua                       

[22:36, 2-5-2017]: Katsoo mua syvään silmin, lyö mun sydämeni rumpua                       

[22:37, 2-5-2017]: Ja jostain syvältä, tunteettomat kyyneleet kumpuaa                       

[22:38, 2-5-2017]: Ne on ollu siellä kauan, tää hetki saa sen tajuamaan                       

[22:39, 2-5-2017]: Oon vaan osa jotain suurempaa, ei täällä voi vaan seurata halujaan                       

[22:40, 2-5-2017]: Kuule kutsun, kuulee toisen, mut joku estää perään hamuamaan                       

[22:41, 2-5-2017]: Kuulee kerran kuulee toisen, unelmiinsa hajoaa                       

[22:42, 2-5-2017]: Mut tietää, ei voi miettii liian kauan jos haluu itseänsä toteuttaa                       

[22:43, 2-5-2017]: Unelmat on kauniita, mutta niin sumeita                       

[22:43, 2-5-2017]: Ei likaisen peilin läpi nää, hetkiä upeita                       

[22:46, 2-5-2017]: Siispä ota peili käteesi ja anna mennä                       

[22:46, 2-5-2017]: Oot liian kauan sotkuja sen saanu vähätellä                       

[22:47, 2-5-2017]: Lennän lennän, tietäisinpä mihin mennä                       

[22:48, 2-5-2017]: Mut suunta ylöspäin, on myötätuulta kannattavaa käyttää hyväksensä                       

[22:49, 2-5-2017]: Mutta jos koski liikaa yltyy, voit kirjoittaa hyvästejä                       

[22:50, 2-5-2017]: Virta vie mut mukanaan et voi sä estellä                        

 [22:51, 2-5-2017]: On vaan nähtävä sen kauneus                       

[22:51, 2-5-2017]: Mut se on helpompaa, kuin tylsän tyyneyden                       

[22:52, 2-5-2017]: Tämän hetken tahdon elää, mut myös kannan mukanani sen                        

[22:53, 2-5-2017]: Pienen häivähdyksen verran ihminen on tyytyväinen                       

[22:53, 2-5-2017]: Tiedän tunteen, tiedän toivon                       

[22:53, 2-5-2017]: Ja sen vastakohdan                       

[22:54, 2-5-2017]: Eilen peli oli tasan, tänään kai johdan                       

[22:55, 2-5-2017]: Nyt pitää mennä, en voi lopettaa                       

[22:55, 2-5-2017]: On jatkettava kunnes löydän pohjan                       

[22:55, 2-5-2017]: Pohjalle on päästävä, sieltä löydät itsesi                       

[22:56, 2-5-2017]: Kohtaa sun sisinpäsi, siellä ovat juuresi                       

[22:56, 2-5-2017]: Tuska on juureni, melankolia onneni                       

[22:57, 2-5-2017]: Niin kauan kun saan elää pohjaan sille ajatukseni                       

[22:58, 2-5-2017]: En nää surua, nään ihmisiä jotka kaipaavat rakkautta, siinä kai suuruuteni                       

[22:59, 2-5-2017]: Kohtaamiset toisten perään, rakennan niillä maailmankuvani                        

[23:01, 2-5-2017]: Niin, kiitos että tulit vastaan, on kuva nyt hieman kauniimpi                       

[23:02, 2-5-2017]: Kun sut näin ja katsoit silmiini, tiesin hetken, mihin tunnen kuuluvani