Keskeneräinen puoli-ihminen

Kolme kuukautta siihen tarvittiin, mutta nyt on verhot ikkunassa, taulu ja peili seinällä, eikä yhtään pahvilaatikkoa nurkassa. Tuntuu hyvältä, siltä, että kaikki on kohdallaan. Jollain tavalla koko elämä tuntuu olevan paremmin järjestyksessä, kun huonessa jokaiselle tavaralle on oma paikkansa. Järjestelemättömyyttä tai ylijärjestystä ei tarvitse kestää vain joksikin muuksi sen kautta tullakseen. Itselleni luontevalla tavalla toimiminen ei tee minusta huonompaa ihmistä, toisin kuin saatoin luulla. Huolettomuus ei synny huolia pölyttymään jättämällä.

Oppia elämään keskeneräisyyden kanssa. Näin olin kirjoittanut ylös joku aika sitten. "Tää, koska ei hitsi tätä loputonta keskeneräisyyden tunnetta", oli lisätty perään myöhemmin. Elämässä ei ole pahitteeksi pyrkiä etenemään, oppimaan virheistään ja kehittämään itseään. Kulkemisen ei kuitenkaan tarvitse tapahtua "vanhan itsensä" unohtaen. Omiin vahvuuksiin keskittymisen ei tarvitse tarkoittaa heikkouksien kehittämättä jättämistä, vaan niissä vellomisen lopettamista. Jos elämä tuntuu paremmalta hallitun kaaoksen sijaan rennon sekaisuuden loistaessa poissaolollaan, ei ole syytä hukkua sekavuuteen vain näyttääkseen itselleen siihen pystyvänsä.

Saavutin tänään pieniä asioita; aamupalaksi ahkerana lättyjä, astiat tiskasin heti syönnin jälkeen, yhden kurssin rästitehtävät kiritty, haalareihin ensimmäinen merkki ommeltu. Viikonlopun aikana löysin useammasta välistä aikaa ihmisille, sain sen kauan odottaneen muuttojärjestelyn vietyä loppuun, ehdin leipoa. Eivät ne hommat tänäänkään mihinkään loppuneet, tehtäviä riittää ja vessa on yhä pesemättä, mutta siksi sitäkin suurempi saavutus oli osata lopettaa kaikesta huolimatta.

Ehkä maailman murheet eivät muuttuisi sen suuremmiksi, vaikka niitä ei aina kantaisi uneen saakka. Ehkä keskeneräisyyden kanssa elämään oppiminen ei tarkoita sen enempää omasta tilastaan luopumista kuin kokonaan valmiiksi tulemista. En voi olla kukaan muu kuin oma itseni, joten miksi haluaisin muuksi tullakaan. Vinoon jääneen peilin jätin muistuttamaan siitä, että välillä keskeneräinenkin riittää jonkin paremman saavuttamiseen.

Jää

Yksi taas takana ja uusi edessä. Saavutinko jotain? Mitä jäin kaipaamaan? Vuodenvaihde ja sen reflektoinnit saavat ajattelemaan omia tavoitteitaan ja niiden paikkansapitävyyttä tässä hetkessä. Kaipa ihminen etsii omaa paikkaansa jatkuvasti, vuosi on vain keino vertailla ennen ja jälkeen -tuloksia, elämän tarkoituksellisuutta sekä sitä, mistä se kumpuaa.

Ilman merkityksellistä käsitystä itsestään ja saavutuksistaan, missään muussakaan ei liene järkeä. Jos sillä, mitä minä teen, ei ole arvoa minulle, kuinka sillä voisi olla sitä muillekaan? Ainakaan toiminnan syvällisemmällä tasolla, sillä tekemisistäni varmasti heijastuu se, onko asia minulle enemmän kuin vain yksi tehtävä muiden joukossa.

Voiko tällä oman paikkansa löytämisellä olla jotain tekemistä konkreettisen sijainnin kanssa? Mikä on ympäristön merkitys tietynlaiseen tärkeyden tunteeseen? Erilaiset maailmankolkat tarjoavat erilaisia mahdollisuuksia. Osa niistä on suoria olosuhdekysymyksiä, osa liittyy kulkuyhteyksiin, osa poliittiseen tilanteeseen tai arvokysymyksiin. Kaikkia mahdollisuuksia ei pieni ihminen elämänsä aikana ehdi hyödyntää, mutta tuleeko jossain vaiheessa ehdoton tunne siitä, että tämä on minun paikkani? Voiko nykypäivänä olettaa tällaisen tunteen kestävän lopun elämää? Ymmärrän, mikä saa lähtemään, mutta en ole vielä ymmärtänyt, mikä oikeastaan saa jäämään.

Jääminen ei selvästi ole ainakaan muodissa. Lyhyt nettihaku sanalla 'stay' tuo tullessaan muun muassa sitaatit "No reason to stay is a good reason to go" ja "Go where you feel the most alive". Jäämiselle syitä antamisen sijaan vastaan tuleekin vain kehotus lähteä. Kukaan ei halua jäädä jälkeen, ja jäädä eläkkeelle on vain jokin kaukaisuudessa kenties joskus odottava "sitten kun".

Mitä oikeastaan edes on jäädä? Yhtäkkiä tuntuu kuin sanaa voisi käyttää vain äärimmäisessä lopullisuudessa; jäädä unholaan, jättää jälki. Onko jääminen koskaan tietoista ja suunnitelmallista? Vai onko vain tämänhetkinen tunne oikeasta? Tunne, joka joskus kestää vain pienen hetken, joskus taas noissa aatoksissaan voi tulla viipyneeksi ennalta arvattua pidempään. Ratkaisu jäänee jokaisen itsensä selvitettäväksi.