Kyyninen rutiiniakka

Rakastan rutiineja! Saan käsittämättömän suurta mielihyvää siitä, että voin asetella astiat kaappiin just eikä melkein. Kun oikein innostun, käännän laseissa olevat Iittala-merkit samalle kohdalle. Muoviset jogurttikipot on myös kiva pitää värijärjestyksessä. Ja hammasharja osoittaa aina samaan suuntaan tiskialtaan yllä.

Samaan aikaan olen sitä mieltä, että maanantaiaamun paras piristysruiske voi olla rutiineista poikkeava reitti yliopistolle. Kalenteri on mukavampi järjestää väljäksi, sillä asioiden hoitaminen ja hommien edistäminen on mielekkäämpää kun sen tekee tehtävä- eikä aikataulupohjalta.

Kun stressaa, joka tunnin keskittymiskohteen kertova kalenteri auttaa pitämään järjen päässä. Kaiken kiireen keskellä yksi lohduttavimmista faktoista on se, että tällä nimenomaisella hetkellä minun ei tarvitse huolehtia mistään muusta kuin tästä yhdestä asiasta.

Viime aikoina olen nauttinut harvinaisen avokätisestä elämän tarjoamasta vapaudesta. Todellisuus ei aina sisällä tällaisia mahdollisuuksia, mutta joku yhteys hyvän olon tunteeseen on sillä, mitä enemmän kiinnostuksen kohteeseensa suunnattuja ajankäytön flow-hetkiä päivään mahtuu. Jo se, että niitä on niitä on vähintään yksi, tekee päivästä yleensä onnistuneen.

Luin joku aika sitten JP Jakosen Stressivapaa johtaja -kirjan, joka käsitteli muun muassa tuollaista onnellisuuden flow-ajattelua. Oli silmiäavaavaa huomata, kuinka uppoutumisen hetket voivat osaltaan luoda onnistumisen elämyksiä valmiiksi saatujen suoritusten lailla.

“Mitä jos hyvän elämän - ja hyvän päivän - merkki ei olisikaan suoritusten määrässä? Mitä jos, sen sijaan, hyvän päivän merkki olisikin niiden olotilojen laadussa ja syvyydessä, johon suoritusten tekeminen vie? Mitä jos, todellakin, se missä tilassa olemme määrittääkin elämän tarkoitusta enemmän kuin ne asiat, joita saamme aikaan?” ~JP Jakonen, Stressivapaa johtaja.

Aikaa tuntuu aina olevan joko liikaa tai liian vähän - ja yleensä vaaka kallistuu jälkimmäisen puolelle. Kummassakaan tilanteessa ei ole yllättävää löytää itseään tekemästä jotain aivan muuta kuin sitä, mille aina toivoisi antavan enemmän aikaa.

Tänä keväänä olen ehtinyt kärsimään myös siitä harvinaisemmasta ajallisuuden ongelmasta. Olen löytänyt itseni hämmentävän usein päivän päätteeksi pohtimasta, puhuinko tänään kenellekään.

Normaalit arkielämän askareet ovat yleensä automaattisesti tuoneet mukanaan sosiaalisia ympyröitä. Vaikka au pair -vuotena niiden luomiseen piti nähdä aiempaa enemmän vaivaa, ja esimerkiksi yliopistoympäristön myötä kaikki on aina alkanut alusta, verkostoja on kuitenkin loppujen lopuksi aina rakentunut.

Tämä kevät on kuitenkin tuonut hetkiä, jolloin huomaan muistuttavani niitä vanhuksia, joiden päivän ainoa puhekontakti voi olla kaupan kassan kanssa. Tavallaan se naurattaa, tavallaan hirvittää.

Toisaalta olen todennut, kuinka tietynlaisen tylsyyden kokeminen on ollut jopa aivan tervettä vaihtelua. Tätä kevättä edeltävät kaksi ja puoli vuotta tuli vedettyä melko tukka putkella. Ja aina kun johonkin uuteen ryhtyy, seuraava hengähdystauko ei ole automaattisesti tiedossa.

Kuten muun muassa järjestötyön kiireisyys minulle opetti, kortilla oleva aika laittoi ainakin minut käyttämään harkiten sen vähän mitä oli. Vaikka sen suhteen ajan käytössä on menty eteenpäin, olen löytänyt uuden haasteen. Sen nimi on luovien taukojen puute. Kiireisinä aikoina juju on taukojen ottamisessa, tyhjemmän kalenterin aikoina minuuttien investoimisessa.

Totesin tässä taannoin eräälle ystävälleni, kuinka aina välillä unohdan olevani taiteellinen, jolloin muutun kyyniseksi akaksi. Tajusin oikeastaan vasta jälkeenpäin, miten osuvasti tuo lausahdus kiteyttää rutiinien rakastajan tarpeen spontaaniuteen.

Kävelylenkki, kotiseutuseikkailu, viikonlopun mittainen videoprojekti, odottamaton musiikkisessio, siinä joitakin arjen irtiottoja. Pienikin ajatusmatka aherruksen keskellä voi palauttaa alkulähteille, siihen miksi oikeastaan aloitin. Milloin viimeksi järjestit itsellesi omanlaisesi luovan tauon?

Kevät, oi kevät on tullut takaisin!

Kuukausi sitten pukkasin hikisenä kolaa kinoksen päälle lumipyryssä. Spotifystä kuului mainos kevätbiisistä, naurahdin. Tästä on kuulkaa kevät kaukana, mokomat mainostajat!

Helmikuun lopulla kerkesin ottaa varaslähdön maahan, jossa en meinannut lempivuodenaikaani tunnistaa siellä asuessani. Pakkasin tennarit viikon reissulle hieman epäluuloisesti, mutta kaihoisasti niitä talven katseltuani myös toiveikkaana - ehkä tämä seikkailu olisi vastaus myös kevään kaipuuseeni.

© Eeva Pennanen

Hollanti ei tarjonnut ainoastaan pieniä kevätauringon pilkahduksia, vaan lämpötila kohosi päivä päivältä aina suomalaisiin kesälukemiin saakka. Joten oi kyllä, tennarikelejä kerrakseen! Maassa vierailemattomille mainittakoon, että kärjistetysti siellä päin on normaalimpaa, että yhden päivän aikana voidaan kokea kaikki neljä vuodenaikaa. Voin siis kutsua itseäni onnekkaaksi.

Kevät on vuodenajoista minulle ehdottomasti se lempparein. Kuulun niihin ihmisiin, joille jatkuvasti lisääntyvä valo antaa loputtomasti uutta energiaa, uusia ideoita ja inspiraatiota. Jos uusia harrastuksia olisi pääsääntöisesti tarjolla tähän aikaan, aloittaisin luultavasti aina liian monta.

Kevättä ei kuitenkaan olisi ilman kolmea muuta vuodenaikaa - ja toisaalta kaikkia niiden välimuotoja, kavalia loskaläjiä ja arvaamattomia kantohankia unohtamatta. Taas yksi hyvä syy asua Suomessa. Kuulun kuitenkin myös siihen ihmisryhmään, jonka täytyy säännöllisin väliajoin tarkistaa listauksensa oman elämän peruskysymyksistä, jotta voin varmistua olevani haluamallani polulla. Tällä hetkellä asun kaikista maailman maista juuri Suomessa, ja niin on oikeastaan juuri hyvä. Ja täälläkin voi seikkailla.

Tänään oli kevätmieleni kannalta merkittävä tilanne. Tänään oli tennarikelien aika. Muutaman sairaspäivän jälkeen talvi tuntui väistyneen ennätysvauhdilla viime näkemästä. Koko matkan yliopistolle sai taittaa sulaa pyörätietä pitkin! Miten voikaan pienen ihmisen mieli kohota täysin eri sfääreihin tällaisen faktan seurauksena?

Sisimmässäni tiedän, että peruspessimistinä pian kaipaan hiekkakasojen poiskeruuta, lätäköiden kuivumista ja ympärivuorokautisen valoisuuden mahdollistamia spontaaneja seikkailuja. Niiden aika ei kuitenkaan ole vielä tänään, ensin on tämä hetki. Haluan huomata näiden hetkien tuomat pienet ilot, siksi kirjoitan.

There's a saying: Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift.

That is why it is called the present. ~Beowülf, Today Is a Gift (Siitä tsemppibiisiä kevääseen.)

---

Oh, the spring has come back again!

One month ago I was sweating and pushing the snow away, while it was snowing more all the time. Meanwhile I heard a Spotify ad telling about newly released 'spring song'. Damn you advertisers, spring is still far away, was my only thought back then.

In the end of February I got to escape to a country where I lived couple of years ago. I didn't recognize the seasons there the same way there as I was used to. Now packing for my one-week-trip I doubted if I could actually use sneakers, that I had only been longing to wear during winter. I packed them anyway as I was dreaming to experience a little sneak peak into spring already.

The Netherlands didn't only offer some glimpses of sunshine, but actually temperatures of Finnish summer. So yes, sneakers' time, finally! For those who haven't visited the country, it's usually more common to experience all of the seasons in one day over there. This taken into account, I can really call myself lucky.

Spring is absolutely the favorite season of mine. I am one of those who gains a whole lot of more energy, ideas and inspiration with the increasing amount of light. (And that is the most notable and sure change in Finnish spring at least.) If new hobbies would usually be started during spring time, I'd see myself always starting too many of them to handle.

There would not be spring without the other three seasons. That's one reason I like about living in Finland. However, I'm also one of those, who need to check and agree their life facts once in a while in order to be on track if this is what I want. From all the countries in the world, I'm currently living in Finland and I'm happy about it. And there are adventures right here in my home country as well.

Today was a specific spring day for me. It was time to wear the sneakers. After being sick for couple of days, the winter had vanished surprisingly fast. No snow at all on the roads to the university! How can a small fact like that cheer up your mood in such a surprising way?

Deep inside I know that soon I'll be wishing that the grit would already have been cleaned away, roads would be dry, and the light as endless as it would be waiting for all the spontaneous adventures all day and night (google nightless nights pictures and you'll know what I mean). But those are not the times yet, this moment comes first. I want to notice the moments like this, and that's why I write.

There's a saying: Yesterday is history, tomorrow is a mystery, but today is a gift.

That is why it is called the present. ~Beowülf, Today Is a Gift (My motivation song of this spring, feel free to check it out.)