Miksi lähteä järjestötoimintaan?

Reilu vuosi sitten tammikuussa summasin ensimmäistä vuottani AIESEC Oulun hallituksessa. Nyt puheenjohtajakauteni päätyttyä kirjoitin yliopistolle raporttia saadakseni järjestötoiminnan hyväksiluettua tutkinnossani opintopisteinä. Kokonaisuudesta käsin on jotenkin aina helpompi listata matkan varrella kertyneitä oppeja, ja ajattelin tallentaa nuo pohdinnat myös tänne blogiin, jotta voin niitä jälleen viimeistään vuoden päästä muistella.

Opintopisteisiin vaaditun raportin kirjoittaminen sujui yllättävän helposti, sillä onnekseni aloitin viime vuoden alussa ahaa-elämyksieni listauksen kaiken tapahtuneen lomassa. Ja niitähän kertyikin - 20 sivun verran - kokeilkaa jos uskallatte! Tässä seuraa parhaita paloja.

Mitä oikein tein?

Puheenjohtajan pestissä vastasin AIESEC Oulun paikallistoiminnasta. Koordinoin tiimiä, jonka tehtävänä oli huolehtia niin jäsenistöstä, rahallisesta kannattavuudesta kuin YK:n kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisten projektien toimivuudesta sekä Suomessa että ulkomailla.

Vastuullani oli paikallisen toimintasuunnitelman tekeminen ja sen mukaan etenemisen varmistaminen, valtakunnallisten ja globaalien tavoitteiden kanssa linjassa olemisen varmistaminen, sekä erilaisissa konferensseissa ja kokouksissa edustaminen.

Mitä opin tästä kaikesta?

Tiimiä johtaessani opin, kuinka ihmisiä yhdistävä yhteinen päämäärä tuo hyvinkin erilaisia persoonia saman tavoitteen taakse. Opin, miten tuo tavoite kirkastetaan yhdessä sekä jokaiselle henkilökohtaisesti. Opin, että johtajan täytyy olla se, joka muistaa, miltä voittaminen tuntuu, sillä siitä tunteesta löytyvää toivoa tarvitaan silloin kun asiat eivät meinaa edetä.

Tiimihengen luomisessa elintärkeä seikka on avoimen ilmapiirin luominen. Jokaisen on pystyttävä olemaan rehellisesti oma itsensä, ja tuomaan omat mielipiteensä ilmi mielipiteinä, ilman että niiden takia tuomitaan ihminen niiden takana. Ainoastaan tällaisen avoimuuden kautta tiimi saa käyttöönsä jokaisen jäsenen parhaat puolet, jotka kehittyvät entisestään ilmapiirin tukiessa niitä.

Opin päätöksenteosta, sen tärkeydestä, vaikeudesta ja moniulotteisuudesta. Tehdyt päätökset eivät yleensä ole kaikkien mielestä niitä parhaita, ja tämän takia perustelut tehdylle päätökselle on ehdottoman tärkeää tuoda esiin. 

Jos mahdollista, on hyvä myös valottaa muiden vaihtoehtojen perusteluja, ja kertoa miksi niitä ei nähty yhtä varteenotettavina. Myös päätöksenteossa korostuu siis avoimuus niin ilmapiirissä, joka on vaihtoehdoista käydyille keskusteluille avoin, kuin teknisessä puolessa, joka noudattaa vallan jakamista päätöksentekoelimille.

Opin, että asioita saa aikaan, kun yhteisössä vallitsee tekemisen meininki. Tällaisen ympäristön luominen onnistuu, kun uskaltaa unelmoida ja tekee sen yhdessä. Yllättävän moni asia on saavutettavissa, kun sen pilkkoo tarpeeksi pieniin osiin. 

Tilanteissa, joissa ei tiedä, mitä tehdä, kannattaa alkaa tekemään jotain. Aloittaa voi esimerkiksi kysymällä itseltään: “Mitä en tällä hetkellä tiedä?”. Aina on oltava valmis keskustelemaan, kokeilemaan ja oppimaan.

Opin ryhmän ja yksilön kehityksen tukemisesta. Opin käyttämään kuuntelemista ja oikeiden kysymysten kysymistä strategisesti seuraavien askelmerkkien löytämiseen: mitä halutaan saavuttaa, mikä on seuraava askel sen suuntaan, missä ollaan nyt, mitkä ovat vaihtoehdot, mitä aiotaan tehdä seuraavaksi.

Opin budjetoimaan. Opin panostamaan tehtävänkuvan selkeyteen, sillä ymmärsin tiedossa olevien odotusten lisäävän tekijän motivaatiota. Yhtä tärkeää on kuitenkin myös tietää, milloin on tehnyt tarpeeksi, ja voi pitää tauon hyvällä omalla tunnolla.

Yhtenä tärkeimmistä ja suurimmista opeista on kuitenkin se, mitä opin itsestäni ihmisenä. Itsetuntemus yhdistettynä itseluottamuksen syventymiseen ovat antaneet entistä parempia valmiuksia niin ymmärtää omaa toimintaa stressitilanteissa, kuin kykyjä kohdata ja ohjata muita ihmisiä, sekä luoda yhteyksiä erilaisista taustoista huolimatta.

Yliopisto-opiskelu ja järjestötoiminta

Kaiken kaikkiaan olen ehdottoman tyytyväinen, että tuo vajaat kolme vuotta sitten yliopisto-opinnot aloittaessani liityin AIESECiin. Opiskelu yliopistossa antaa ehdottoman tärkeät valmiudet laajojen tietomäärien käsittelyyn, niiden järjestelmälliseen analyysiin ja omien vastuiden kunniakkaaseen loppuunviemiseen. Opiskelujen ohessa tapahtunut aktiivisuus on kuitenkin mielestäni se, mikä loppujen lopuksi eniten vaikuttaa omien ajatusten, kykyjen ja tulevaisuuden mahdollisuuksien muovaamiseen.

Uskon, että tulevaisuudessa työnteon muuttuessa projektiluontoisemmaksi ja suurempaa itseohjautuvuutta vaativaksi kaikki vapaa-ajalla kasvatettu oman osaamisen määrä tulee nostamaan merkityksellisyyttään työnhaussa. Myös useassa paikassa toitotettu verkostoituminen koki järjestötyön ansiosta mielessäni matkan kirosanasta hauskanpitoon.

Sain kuulla näiden kolmen vuoden aikana ihmettelyjä siitä, kuinka aktiivisen järjestötoiminnan voi yhdistää opinnoissa suunnitellusti etenemiseen. Kysymys onkin aiheellinen, sillä omat rajansa on tärkeä tuntea. 

Toivoisin kuitenkin, että opiskelun ohella tapahtuvaan järjestötoimintaan osallistumista tuotaisiin yleisesti vahvemmin esiin ja siihen rohkaistaisiin entistä enemmän. Voi nimittäin olla niinkin, että sopiva kiireen ja mielenkiintoisten asioiden tekeminen saa itse asiassa laittamaan elämän paremmin järjestykseen. Minulle kävi niin.

---

  

Tästä tulikin melkoinen romaani, joten onnitteluni, mikäli jaksoit lukea tänne asti! Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kokemuksia muilla on järjestötoiminnan tai esimerkiksi itselle tärkeän mutta aikaa vievän harrastuksen yhteensovittamisesta.

Jos kansainvälinen järjestötoiminta kiinnostaa, lisätietoa AIESECista löytyy osoitteesta aiesec.fi. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin, sillä sattumalta kyseinen organisaatio on tullut näiden vuosien aikana melko tutuksi. ;)