Reilu vuosi
sitten tammikuussa summasin ensimmäistä
vuottani AIESEC Oulun hallituksessa. Nyt puheenjohtajakauteni päätyttyä
kirjoitin yliopistolle raporttia saadakseni järjestötoiminnan hyväksiluettua
tutkinnossani opintopisteinä. Kokonaisuudesta käsin on jotenkin aina helpompi
listata matkan varrella kertyneitä oppeja, ja ajattelin tallentaa nuo pohdinnat
myös tänne blogiin, jotta voin niitä jälleen viimeistään vuoden päästä
muistella.
Opintopisteisiin vaaditun raportin
kirjoittaminen sujui yllättävän helposti, sillä onnekseni aloitin viime vuoden
alussa ahaa-elämyksieni listauksen kaiken tapahtuneen lomassa. Ja niitähän
kertyikin - 20 sivun verran - kokeilkaa jos uskallatte! Tässä seuraa parhaita
paloja.
Mitä oikein
tein?
Puheenjohtajan
pestissä vastasin AIESEC Oulun paikallistoiminnasta. Koordinoin tiimiä, jonka tehtävänä
oli huolehtia niin jäsenistöstä, rahallisesta kannattavuudesta kuin YK:n
kestävän kehityksen tavoitteiden mukaisten projektien toimivuudesta sekä
Suomessa että ulkomailla.
Vastuullani
oli paikallisen toimintasuunnitelman tekeminen ja sen mukaan etenemisen
varmistaminen, valtakunnallisten ja globaalien tavoitteiden kanssa linjassa
olemisen varmistaminen, sekä erilaisissa konferensseissa ja kokouksissa
edustaminen.
Mitä opin tästä kaikesta?
Tiimiä johtaessani opin, kuinka ihmisiä yhdistävä yhteinen päämäärä tuo hyvinkin erilaisia persoonia saman tavoitteen taakse. Opin, miten tuo tavoite kirkastetaan yhdessä sekä jokaiselle henkilökohtaisesti. Opin, että johtajan täytyy olla se, joka muistaa, miltä voittaminen tuntuu, sillä siitä tunteesta löytyvää toivoa tarvitaan silloin kun asiat eivät meinaa edetä.
Tiimihengen
luomisessa elintärkeä seikka on avoimen ilmapiirin luominen. Jokaisen on
pystyttävä olemaan rehellisesti oma itsensä, ja tuomaan omat mielipiteensä ilmi
mielipiteinä, ilman että niiden takia tuomitaan ihminen niiden takana.
Ainoastaan tällaisen avoimuuden kautta tiimi saa käyttöönsä jokaisen jäsenen
parhaat puolet, jotka kehittyvät entisestään ilmapiirin tukiessa niitä.
Opin
päätöksenteosta, sen tärkeydestä, vaikeudesta ja moniulotteisuudesta. Tehdyt
päätökset eivät yleensä ole kaikkien mielestä niitä parhaita, ja tämän takia
perustelut tehdylle päätökselle on ehdottoman tärkeää tuoda esiin.
Jos
mahdollista, on hyvä myös valottaa muiden vaihtoehtojen perusteluja, ja kertoa
miksi niitä ei nähty yhtä varteenotettavina. Myös päätöksenteossa korostuu siis
avoimuus niin ilmapiirissä, joka on vaihtoehdoista käydyille keskusteluille
avoin, kuin teknisessä puolessa, joka noudattaa vallan jakamista
päätöksentekoelimille.
Opin, että
asioita saa aikaan, kun yhteisössä vallitsee tekemisen meininki. Tällaisen
ympäristön luominen onnistuu, kun uskaltaa unelmoida ja tekee sen yhdessä.
Yllättävän moni asia on saavutettavissa, kun sen pilkkoo tarpeeksi pieniin
osiin.
Tilanteissa, joissa ei tiedä, mitä tehdä, kannattaa alkaa tekemään
jotain. Aloittaa voi esimerkiksi kysymällä itseltään: “Mitä en tällä hetkellä
tiedä?”. Aina on oltava valmis keskustelemaan, kokeilemaan ja oppimaan.
Opin ryhmän
ja yksilön kehityksen tukemisesta. Opin käyttämään kuuntelemista ja oikeiden
kysymysten kysymistä strategisesti seuraavien askelmerkkien löytämiseen: mitä halutaan saavuttaa, mikä on seuraava
askel sen suuntaan, missä ollaan nyt, mitkä ovat vaihtoehdot, mitä aiotaan
tehdä seuraavaksi.
Opin
budjetoimaan. Opin panostamaan tehtävänkuvan selkeyteen, sillä ymmärsin
tiedossa olevien odotusten lisäävän tekijän motivaatiota. Yhtä tärkeää on
kuitenkin myös tietää, milloin on tehnyt tarpeeksi, ja voi pitää tauon hyvällä
omalla tunnolla.
Yhtenä
tärkeimmistä ja suurimmista opeista on kuitenkin se, mitä opin itsestäni
ihmisenä. Itsetuntemus yhdistettynä itseluottamuksen syventymiseen ovat
antaneet entistä parempia valmiuksia niin ymmärtää omaa toimintaa
stressitilanteissa, kuin kykyjä kohdata ja ohjata muita ihmisiä, sekä luoda
yhteyksiä erilaisista taustoista huolimatta.
Yliopisto-opiskelu ja järjestötoiminta
Kaiken
kaikkiaan olen ehdottoman tyytyväinen, että tuo vajaat kolme vuotta sitten
yliopisto-opinnot aloittaessani liityin AIESECiin. Opiskelu yliopistossa antaa
ehdottoman tärkeät valmiudet laajojen tietomäärien käsittelyyn, niiden
järjestelmälliseen analyysiin ja omien vastuiden kunniakkaaseen
loppuunviemiseen. Opiskelujen ohessa tapahtunut aktiivisuus on kuitenkin
mielestäni se, mikä loppujen lopuksi eniten vaikuttaa omien ajatusten, kykyjen
ja tulevaisuuden mahdollisuuksien muovaamiseen.
Uskon, että
tulevaisuudessa työnteon muuttuessa projektiluontoisemmaksi ja suurempaa
itseohjautuvuutta vaativaksi kaikki vapaa-ajalla kasvatettu oman osaamisen
määrä tulee nostamaan merkityksellisyyttään työnhaussa. Myös useassa paikassa
toitotettu verkostoituminen koki järjestötyön ansiosta mielessäni matkan
kirosanasta hauskanpitoon.
Sain kuulla
näiden kolmen vuoden aikana ihmettelyjä siitä, kuinka aktiivisen
järjestötoiminnan voi yhdistää opinnoissa suunnitellusti etenemiseen. Kysymys
onkin aiheellinen, sillä omat rajansa on tärkeä tuntea.
Toivoisin kuitenkin,
että opiskelun ohella tapahtuvaan järjestötoimintaan osallistumista tuotaisiin
yleisesti vahvemmin esiin ja siihen rohkaistaisiin entistä enemmän. Voi
nimittäin olla niinkin, että sopiva kiireen ja mielenkiintoisten asioiden
tekeminen saa itse asiassa laittamaan elämän paremmin järjestykseen. Minulle
kävi niin.
---
Tästä
tulikin melkoinen romaani, joten onnitteluni, mikäli jaksoit lukea tänne asti!
Olisi mielenkiintoista kuulla, minkälaisia kokemuksia muilla on
järjestötoiminnan tai esimerkiksi itselle tärkeän mutta aikaa vievän
harrastuksen yhteensovittamisesta.
Jos
kansainvälinen järjestötoiminta kiinnostaa, lisätietoa AIESECista löytyy
osoitteesta aiesec.fi. Vastaan myös mielelläni kysymyksiin, sillä sattumalta kyseinen
organisaatio on tullut näiden vuosien aikana melko tutuksi. ;)







