Osata(pa) rakastua aina uudelleen kuin ensimmäistä kertaa

Tällä hetkellä on helppo vastata kysymykseen, milloin teit viimeksi jotain ensimmäistä kertaa. Olen hypännyt uuteen tuntemattomaan elämään, vaikka samanaikaisesti enemmän omaani kuin koskaan. Olen löytänyt, olen oppinut, olen voittanut itseni ja hahmotellut omaa arkeani. Kaupunki, jonka luulin jollain tasolla tuntevani, on jo nyt tarjonnut seikkailuja, joista en osannut edes haaveilla. Aina ei tarvitse lähteä kauas. Nähtäväksi jää, kuinka kauan tällainen ajatus pysyy vallitsevana. Vietettyään tarpeeksi kauan poissa voi silti ainakin hetken taas ihastua uudelleen siihen vanhaan ja "tuttuun".

Mikä sitten saa ihastumaan uudelleen? Miksei elämäniloa voi kaataa purkista? Miksi markkinoilta ei vieläkään löydy päivämme valoisista puolista hoksauttavia vaaleanpunaisia laseja? Luulen, että olemme kaikki päättymättömällä harmaan sävyjen erottamisen kurssilla, matkalla kohti kirkaampaa värikarttaa. Jos ja kun tulen unohtamaan, millaista kaikki oli uutena, listaan tähän muutamia hetkiä. Mennyttä ei voi elää uudestaan, mutta silmänsä voi aukaista nähdäkseen paremmin.

Se tunne, kun pakahdut onnesta pyöräillessäsi aikaisemmin tuntemattomia siltoja pitkin. Se tunne, kun katsot kauneinta näkemääsi kaupunkiauringonlaskua yhdeksännestä kerroksesta ja linnut lehahtavat lentoon kuin tervehtiäkseen. Kun ihmisyys iloineen ja suruineen ei ole kadonnut minnekään, vaikka kaupunki on eri. Kun pääset opastamaan eksyneen matkailijan lentokentälle vievän bussin pysäkille. Kun kysyt itse neuvoa, ja sinua autetaan, vaikka ihmiset tuntuvat olevan aina yhtä hämmästyneitä tuntemattomien kesken tehdystä keskustelunavauksesta.

Arki on pieniä askelia, vaikka sen itsenäisyyteen hyppääminen on yksi elämän loikka. Arki on kauppareissuja uusin silmin kotimaassaan. Se on kasaantuvia tehtäviä, hoitamattomia asioita, aikaisia aamuja ja maksettavia laskuja. Tähän kaikkeen sisältyy kuitenkin käsittämättömän paljon ihania ihmisiä, naurua ja niin pieniä kuin suuriakin keskusteluja sekä jaettua ymmärryksen hiljaisuutta. Herätyskellon armottomuuden vastapainona on rauhallisen kotoisa aamukirjasto, työmäärän sisällön mielekkyys kertoo, että suunta on oikea. Nyt elän unelmaani täällä, sillä unelmaa tämä on. Joskus siitä täytyy muistuttaa itseään, mutta se on totta niin kauan kuin tulen samaan lopputulokseen.

Hymyillä. Pitää ovea auki. Leipoa joulutorttuja ja tarjota niitä kämppiksille. Todistaa ilon pisaroita, joiden luuli puutuvan. Uskaltautua saunaan asti siellä yhdeksännen kerroksen hulppeissa maisemissa. Hengittää vapautta ja mahdollisuuksien tuulta kaupungin valoissa. Uskoa itseensä ja tulevaisuuteen. Kulkea kohti oikeudenmukaisempaa maailmaa.

Olen muuttanut ja olen muuttunut. Muutos saa meidät näkemään uutta. Haluan tehdä uudesta rakastamisen arvoisen.