Helmikuun 14.

En ole koskaan pitänyt ystävänpäivää juurikaan kaupallista juhlaa kummempana. Ystäviä pitäisi muistaa arvostaa muulloinkin, mutta ehkä ihmismieli tarvitsee tällaisen muistutuksen, syyn muistamiseen. Tosiasia kuitenkin on, että sen lähestymistä ja läsnäoloa on tässä maailmassa hyvin vaikea olla huomaamatta. Niinpä tämä päivä yhdistettynä elämän vaihteleviin tunnetiloihin täällä, saa olon tuntumaan jollain hämmentävällä tavalla harvinaisen yksinäiseltä. Siksi, koska en saa asiaa unohdettuakaan, yritän kääntää tilanteen mahdollisuudeksi. Ottaa muistutuksesta vaarin ja muistaa. Joten äiti, isä, veli, poikakaveri, ystävät lähellä ja kaukana, isovanhemmat, isotädit, serkut, tädit, setä, eno ja kummit, tämä on omistettu teille.

Täällä maailmalla sitä vaan tajuaa, miten hyvät lähtökohdat onkaan saanut elämään ja kuinka paljon läheisiä ympärilleen. Kuinka paljon oppeja, maalaisjärjen ääntä, rakkautta, sisäpiirivitsejä, tarpeellista hulluutta, sisarussolidaarisuutta, yhteenkuuluvuuden tunnetta, lukemattomia vaalimisen arvoisia hetkiä, hyväksytyksi tulemista, kuuntelevia korvia, vahvoja esikuvia ja olkapäitä. Ja kuinka tärkeää onkaan, että elämässä on ihmisiä, joille voi vyöryttää kaiken valituksensa, ärsytyksensä ja osoittaa kiukkunsa ja mykkäkoulunsa. Ja silti nämä ihmiset jaksavat ja antavat minun olla juuri minä, kaikkine epätäydellisyyksineni. 

Nämä ihmiset ovat tehneet eteeni asioita, joista en luultavasti tiedä puoliakaan. He ovat tehneet sen pyydettäessä, mutta mikä tärkeämpää, myös yllättäen ja pyytämättä, kun itse olisin ajatellut sitä vähiten tarvitsevani. He eivät ole antaneet periksi, ja sillä tavalla siirtäneet osan tuota periksiantamattomuutta myös minuun. He ovat kannustaneet minua lähtemään, luottaen siihen, että löydän takaisin. He ovat antaneet sykäyksen lähteä etsimään, samalla luultavasti tietoisina siitä, että aivan samanlaisena en matkaltani palaa. 

Arvostan teitä, olette tärkeitä. Mainitsen sen liian harvoin. Kiitos kaikesta, teitä on ikävä.

Ps. Kävin tänään Ikeassa ollakseni henkisesti lähempänä Suomea, ja siten suurta osaa teistä. Kohta myös ystävä ja Rotterdam. Onneksi en ole aivan niin yksin täällä kuin välillä tuntuu.