Suomen suvi

Kesäöitä, kukkia, ystäviä, jäätelöä. Rantajalkapalloa, ukulelen soittoa auringonlaskussa, naurua ja halauksia. Saunomista, lämpimiä iltoja, jaettuja tarinoita. Tuulinen kotikaupunki, liian vähän vaatetta, kesä on asennekysymys.

Vihdoin myös lippu Helsinkiin, posti käännetty, matkustusilmoitus tehty. Pakkaamista ei tunnetusti kannata aloittaa turhan aikaisin, pyykit pitäisi pestä. Kaupassa käydessä yrittää pitää mielessään, että päiviä on enää muutama. Kohta sen myös ehkä käsittää. Hyvin mahdollista, ettei kuitenkaan ennen koneesta nousua kaukomailla.

--

Summer nights, flowers, friends, ice cream. Beach football, playing ukulele in the sunset, laughing, hugs. Going to sauna, enjoying the warm nights, sharing stories. Windy home town, not enough clothes, summer is all about the attitude.

Finally I bought the ticket to Helsinki, forwarded the mail and did the travel notification. Packing has not yet started, as usual. Clothes are waiting for the washing machine. Visiting grocery store needs some additional thinking and continuous reminding of only few days left. Probably I'll soon realize it. Not sure though, if it will happen before stepping out of a plane in the destination.

One week before take off

"The weather gets a bit cold at nights so you might need to pack a jacket just in case."

Everything is relative. So is the fact that today I'm celebrating the “hot” first day of summer in shorter pants in Finland, and in a week I'll be stepping out of a plane to at least ten degrees warmer summer in Tunisia. Being confused about what to wear there hasn't been the only question in my mind lately.

After this week I'll be breaking my world map’s limits. Going outside of Europe has been my dream for a long time and now it's closer to actually happen than it has ever been. Tunisia is maybe not the most common one to start with but for me it's only making the country more attempting and I couldn’t be happier now calling this dream reality.

Before knowing that I would go for an AIESEC project I knew that I couldn't spend a year without leaving the country. This possibility was one of many but it feels exactly the right one. The deadline of leaving my beloved home country behind has given me again a new perspective to enjoy the things I cannot take with me; walking in the forest, smelling the fresh air after the rain, filling my mind with the adventurous light of summer nights, breathing in the quietness. Rye bread is easier to pack, chocolate will most probably melt and the personal space you can just try to carry within yourself in addition to the Nordic excitement.

Travelling and going to places I have never been is something I really do enjoy and this isn’t the first time I’m doing it. However, this will be the first time in many other matters. I’m really curious for example about how will it feel to be living in a country which has a language I know literally nothing about. I’m guessing it will take me back to time when I couldn’t read. Not even being able to say where the word ends and the other one starts might cause some challenges.

Crossing the European boarders doesn’t only mean the need of starting to use the passport for real but I’m expecting to face a completely different culture over there. What does that kind of a facing mean in practice, I don’t really know, because I cannot say I would have experienced an actual culture shock before. Africa doesn’t make a difference in the group of all the continents and carries its own stereotypes. In addition to that, North Africa has its own as well, and that might have waken some of those many questions I have gotten regarding to my destination. Wise men have said that the stereotypes exist for a reason. That’s also why I’m very much looking forward to see it all by my own eyes and probably find some reasons behind.

Today riding the bike in the center so alive and full of people again made me praise the summer. It felt so good to see all the happy people and feel the sun. For one day at least it was possible to wander around without a jacket! For my upcoming journey, however, I’ll be packing the jacket – just in case.

Viikko ennen lähtöä

“Ilma tulee olemaan hieman kylmä iltaisin, joten takin pakkaaminen varmuuden vuoksi kannattaa.”

Kaikki on suhteellista. Niin on myös tämän ”kuuman”, kesän ensimmäisen lyhyemmissä lahkeissa juhlistetun päivän vaihtuminen viikossa vähintään kymmentä astetta korkeampaan Tunisian lämpöön. Mukaan pakattava vaatetus ei ole ollut ainoa mieltä askarruttava asia.

Viikon päästä rikotaan rajoja. Euroopan ulkopuolelle matkustaminen on ollut haaveenani jo pitkään, ja nyt tämä henkilökohtaisen kartan laajentaminen on lähempänä kuin koskaan. Tunisia ei maana ole kenties se yleisin aloituskohde, mutta nimenomaan tämä ainutlaatuisempi vaihtoehto teki minuun vaikutuksen. En voisi olla iloisempi kutsuessani tuota unelmaa pian todellisuudeksi.

Jo ennen kuin tiesin AIESEC-projektiin lähdöstäni, olin varma, etten voisi viettää vuotta saman maan rajojen sisällä. Tämä mahdollisuus oli yksi monista, mutta valikoitui juuri haluamakseni tavaksi viettää kesäni. Nyt kun kalenterissa on taas selkeä takaraja Suomelle, pienistä vaikeasti pakattavista asioista osaa taas nauttia uudella tavalla; metsässä kävely, sateenraikkaan ilman hengittäminen, kesäyön valolla mielen täyttäminen ja hiljaisuuden hengittäminen ovat kultaa. Ruisleivän saa helpommin reppuun, suklaa todennäköisesti sulaa, ja henkilökohtaisen tilansa voi yrittää kantaa mukanaan pohjoismaisella innokkuudella.

Matkustaminen ja sen mukanaan tuomat paikat, ihmiset ja kokemukset ovat jotain, josta todella nautin, eikä tämä tule olemaan ensimmäinen kerta niiden parissa. Ensimmäistä kertaa kuitenkin olen matkalla maahan, jonka kielestä minulla ei muun muassa ole mitään tietoa. Miltä tuntuu katsella kylttejä, joista ei erota edes sanojen rajoja? Voi olla, että lukutaidottomuus kohtaa vuosien jälkeen.

Euroopan rajojen ylittäminen tarkoittaa muutakin kuin passin käytön aloittamista todella. Uskon, että kulttuurin eroavaisuuden tulee todella huomaamaan. On vaikea sanoa, millä tavalla, sillä todellista kulttuurishokkia en usko oikeastaan ennen kokeneeni. Afrikkaan, ja etenkin Pohjois-Afrikkaan, liittyy omat stereotypiansa, kuten muihin maanosiin yleensäkin. Nämä ajatukset voivat mahdollisesti olla pohjalla maavalintaani liittyville kysymyksille, joita olen saanut kuulla. Stereotypioillakin usein on taustansa, ja mielenkiinnolla odotan mahdollisuutta olla niistä parin kuukauden jälkeen hieman paremmin perillä Tunisian suhteen.

Pyöräily niin aurinkoisessa ja eloisassa kotikaupungissa tänään oli omiaan virittämään kesätunnelmaa. Siinä hetkessä on vaikea kuvitella noiden iloisten ihmisten katseita parempaa. Ainakin päivän verran ulkona ei edes kaivannut takkia! Tulevaa matkaa varten aion sen kuitenkin pakata – ihan vain varalta.

Mitä on kun löytää kaltaisensa?

[22:26, 2-5-2017]: Voi meitä                       

[22:26, 2-5-2017]: Voi elämää                       

[22:26, 2-5-2017]: Samassa veneessä jatkuvassa koskessa                       

[22:27, 2-5-2017]: Voi meitä                       

[22:27, 2-5-2017]: Ongelmien mennessä ja toisten tullessa                       

[22:27, 2-5-2017]: Kieli aina poskessa                        

[22:27, 2-5-2017]: Yrittää rämpii loskassa                       

[22:28, 2-5-2017]: Ja kaikessa muussa paskassa                       

[22:28, 2-5-2017]: Ei oo helppoo olla elossa                       

[22:28, 2-5-2017]: Elää jatkuvassa pelossa                        

[22:30, 2-5-2017]: Et jotain tapahtuu ja se saa kaiken muuttumaan                       

[22:30, 2-5-2017]: Mut se on kohtaloo, mitä siihen puuttumaan                       

[22:31, 2-5-2017]: Oon vaan tavallinen tallaaja, kaikki tulee joskus poistumaan                       

[22:32, 2-5-2017]: Ja virheet, ne tulee toistumaan                       

[22:32, 2-5-2017]: Mutta olen onnellinen vaikka olisin kanssanne maailmanlopun kahvilassa                       

[22:33, 2-5-2017]: Siemailisin mustaa kahvia melkein kuin tuonelassa                       

[22:34, 2-5-2017]: Mä joisin mustaa olutta                       

[22:34, 2-5-2017]: Kaikki ois tuttua                       

[22:34, 2-5-2017]: Mut samaan aikaan oudon tuntua                        

[22:35, 2-5-2017]: Kuin vanha rakas tuttu, joka pitää tummaa huntua                       

[22:36, 2-5-2017]: Katsoo mua syvään silmin, lyö mun sydämeni rumpua                       

[22:37, 2-5-2017]: Ja jostain syvältä, tunteettomat kyyneleet kumpuaa                       

[22:38, 2-5-2017]: Ne on ollu siellä kauan, tää hetki saa sen tajuamaan                       

[22:39, 2-5-2017]: Oon vaan osa jotain suurempaa, ei täällä voi vaan seurata halujaan                       

[22:40, 2-5-2017]: Kuule kutsun, kuulee toisen, mut joku estää perään hamuamaan                       

[22:41, 2-5-2017]: Kuulee kerran kuulee toisen, unelmiinsa hajoaa                       

[22:42, 2-5-2017]: Mut tietää, ei voi miettii liian kauan jos haluu itseänsä toteuttaa                       

[22:43, 2-5-2017]: Unelmat on kauniita, mutta niin sumeita                       

[22:43, 2-5-2017]: Ei likaisen peilin läpi nää, hetkiä upeita                       

[22:46, 2-5-2017]: Siispä ota peili käteesi ja anna mennä                       

[22:46, 2-5-2017]: Oot liian kauan sotkuja sen saanu vähätellä                       

[22:47, 2-5-2017]: Lennän lennän, tietäisinpä mihin mennä                       

[22:48, 2-5-2017]: Mut suunta ylöspäin, on myötätuulta kannattavaa käyttää hyväksensä                       

[22:49, 2-5-2017]: Mutta jos koski liikaa yltyy, voit kirjoittaa hyvästejä                       

[22:50, 2-5-2017]: Virta vie mut mukanaan et voi sä estellä                        

 [22:51, 2-5-2017]: On vaan nähtävä sen kauneus                       

[22:51, 2-5-2017]: Mut se on helpompaa, kuin tylsän tyyneyden                       

[22:52, 2-5-2017]: Tämän hetken tahdon elää, mut myös kannan mukanani sen                        

[22:53, 2-5-2017]: Pienen häivähdyksen verran ihminen on tyytyväinen                       

[22:53, 2-5-2017]: Tiedän tunteen, tiedän toivon                       

[22:53, 2-5-2017]: Ja sen vastakohdan                       

[22:54, 2-5-2017]: Eilen peli oli tasan, tänään kai johdan                       

[22:55, 2-5-2017]: Nyt pitää mennä, en voi lopettaa                       

[22:55, 2-5-2017]: On jatkettava kunnes löydän pohjan                       

[22:55, 2-5-2017]: Pohjalle on päästävä, sieltä löydät itsesi                       

[22:56, 2-5-2017]: Kohtaa sun sisinpäsi, siellä ovat juuresi                       

[22:56, 2-5-2017]: Tuska on juureni, melankolia onneni                       

[22:57, 2-5-2017]: Niin kauan kun saan elää pohjaan sille ajatukseni                       

[22:58, 2-5-2017]: En nää surua, nään ihmisiä jotka kaipaavat rakkautta, siinä kai suuruuteni                       

[22:59, 2-5-2017]: Kohtaamiset toisten perään, rakennan niillä maailmankuvani                        

[23:01, 2-5-2017]: Niin, kiitos että tulit vastaan, on kuva nyt hieman kauniimpi                       

[23:02, 2-5-2017]: Kun sut näin ja katsoit silmiini, tiesin hetken, mihin tunnen kuuluvani

Oodi maanantaille

Elämä on valintoja, joissa pienet asiat merkitsevät. Jokaisena aamuna voi nukkua pitkään tai yllättää itsensäkin lähtemällä liikkeelle ennen kahdeksaa, vaikka minkään maailman velvoite ei niin vaatisi. Parasta ovat yllätyskyykyt, joita sopivan rajaamattomissa aikataulusuunnitelmissaan pääsee tekemään. Tähän maanantaihin niitä mahtui.

Aamu alkoi Lidliin jonottamalla. Kokemus sinänsä, ja hauskaa oli se, ettei sitä edes tarvinnut tehdä yksin. Eväskroissantti mukaan, ja hetken voi kuvitella olevansa kuin matkalla. Kotikaupungin kadut auringonpaisteessa, ihmiset matkalla arkeensa. Bussissa hymyilyttää. Olen kuin suurikin irtiottaja, sillä en ole suuntaamassa vielä yliopistolle. Hyvän mielen tunnelmissa jatkuu pyörähdys kotona, pikasiivous ja tiskaus, ja matka jatkuu.

Pyöräilymatkat ovat pientä elämän terapiaa. Ne toimivat hetkinä, jolloin ei käytännössä voi tehdä muuta kuin ajatella, joten omille mietteilleen ja tuntemuksilleen saa kiireessäkin hyvällä omalla tunnolla antaa aikansa. Suhtautumiseni ohikulkijoihin ja vastaantulijoihin vaihtelee paljolti oman mielentilan mukaan. Välillä täydessä uppoutuneisuudessaan ei huomaa tuttuakaan tien kulkijaa, toisina hetkinä haluaisi kohdata jokaisen tuntemattoman katseen, hymyillä, ja jopa syöksyä halaamaan. Luulen, että tällaisesta tempauksesta kuvan luominen edes hulluimmissa elämänilonpuuskissaan on tarttunut mukaan maailmalta - omasta tilastaan, ja varsinkaan onnestaan, hymyn vaihtaminen ei ole mitään pois. Parhaimassa tapauksessa se saattaa jopa tarttua.

Mitäpä olisi päivä ilman turhautuneisuutta ja saavuttamattomia tavoitteita tekemättömien töiden listallakaan. Tämä yhdistettynä kärjistyneeseen keskusteluun, nälkään ja sosiaaliähkyyn antaa pyöräilylle taas uutta tarmoa ja tuulettelun tunnelmaa. Pitkiä hengenvetoja vetäen ja isompaa vaihdetta käyttäen tukikohtaan ruisleivälle, vaatteiden vaihto ja tunti elämästä omistettuna tanssille. Paluumatkan auringonlaskussa maailma on taas niin hyvä ja kaunis. Maisema tuo mieleensä lauseopin tunnilla kirjoitetun lauseen: Nyt minun on hyvä olla, kokijan genetiivirakenne.